Pakko kommentoida: vaikka tämä onkin sinänsä vanha kysymys niin Google löytää tämän edelleen vastauksena ironian ja sarkasmin eroon, ja on valitettavaa että kirjaston täti on kirjoittanut sekavaa huttua ja osittain jopa täysin väärää informaatiota. Ironialla ja sarkasmilla on selkeä ero, joka EI LIITY MITENKÄÄN tilannesidonnaisuuteen EIKÄ siihen onko se kirjoitettua tai puhuttua.
Kummatkin sanat tulevat yllättäen kreikan kielestä, eironeia ja sarkasmos. Sarkasmos tarkoittaa pilkkaamista ja irvailua (erinäisine synonyymeineen) mutta eironeia teeskentelyä, peiteltyä puhetta, oletettua tietämättömyyttä.
Sarkasmin tarkoitus on siis jollakin tavalla haavoittaa, joten se on aina KOHDISTETTUA pilkan tekoa, yleensä henkilöstä mutta voihan se toki huumorimielessä kohdistua eläimeen tai jopa esineeseen samalla tavalla kuin jotkut pyytävät mukamas anteeksi tuolilta johon kompastuvat.
Ironian perimmäinen tarkoitus ei ole pilkata, eli haavoittaa, vaan kommentoida epäsuorasti jotakin asiaa; yleensä tarkoituksena tuoda esille jossakin asiassa piilevä koomisuus, ristiriita, pahuus tai erityinen hyvyys tai muu koskettava ominaisuus.
Tämän kommenttiketjun ensimmäisessä viestissä on oltu oikeilla jäljillä sen suhteen että sarkasmissa on tarkoitus pilkata esim. aiheettomalla kehumisella ja ironialla esim. osoitetaan tapahtuman koomista ristiriitaa, mutta esimerkki on kuitenkin väärä. Jos auto törmää kylttiin jossa lukee "kiitos kun ajat varovasti", on se sinänsä huvittava sattuma, ei ironiaa. Tässä on ajateltu puhekielistä ilmausta "kohtalon ironia", joka ei kuitenkaan ole korrekti. Ironiaa olisi se, että tätä tapahtumaa kommentoitaisiin: "Tämä todistaa kuinka ylenpalttinen liikennemerkkien viljely lisää liikenneturvallisuutta". Ironian keinoin voidaan siis tuoda esille yhteiskunnallisia epäkohtia.
Miksi sitten puhutaan itseironiasta? Sehän on usein itseensä kohdistuvaa pilkkaa. No, itsensä pilkkaamisen tarkoitus ei kuitenkaan ole haavoittaa itseään, vaan osoittaa muille jokin oman käyttäytymisen piirre koomisessa valossa.
Pakko kommentoida: vaikka tämä onkin sinänsä vanha kysymys niin Google löytää tämän edelleen vastauksena ironian ja sarkasmin eroon, ja on valitettavaa että kirjaston täti on kirjoittanut sekavaa huttua ja osittain jopa täysin väärää informaatiota. Ironialla ja sarkasmilla on selkeä ero, joka EI LIITY MITENKÄÄN tilannesidonnaisuuteen EIKÄ siihen onko se kirjoitettua tai puhuttua.
Kummatkin sanat tulevat yllättäen kreikan kielestä, eironeia ja sarkasmos. Sarkasmos tarkoittaa pilkkaamista ja irvailua (erinäisine synonyymeineen) mutta eironeia teeskentelyä, peiteltyä puhetta, oletettua tietämättömyyttä.
Sarkasmin tarkoitus on siis jollakin tavalla haavoittaa, joten se on aina KOHDISTETTUA pilkan tekoa, yleensä henkilöstä mutta voihan se toki huumorimielessä kohdistua eläimeen tai jopa esineeseen samalla tavalla kuin jotkut pyytävät mukamas anteeksi tuolilta johon kompastuvat.
Ironian perimmäinen tarkoitus ei ole pilkata, eli haavoittaa, vaan kommentoida epäsuorasti jotakin asiaa; yleensä tarkoituksena tuoda esille jossakin asiassa piilevä koomisuus, ristiriita, pahuus tai erityinen hyvyys tai muu koskettava ominaisuus.
Tämän kommenttiketjun ensimmäisessä viestissä on oltu oikeilla jäljillä sen suhteen että sarkasmissa on tarkoitus pilkata esim. aiheettomalla kehumisella ja ironialla esim. osoitetaan tapahtuman koomista ristiriitaa, mutta esimerkki on kuitenkin väärä. Jos auto törmää kylttiin jossa lukee "kiitos kun ajat varovasti", on se sinänsä huvittava sattuma, ei ironiaa. Tässä on ajateltu puhekielistä ilmausta "kohtalon ironia", joka ei kuitenkaan ole korrekti. Ironiaa olisi se, että tätä tapahtumaa kommentoitaisiin: "Tämä todistaa kuinka ylenpalttinen liikennemerkkien viljely lisää liikenneturvallisuutta". Ironian keinoin voidaan siis tuoda esille yhteiskunnallisia epäkohtia.
Miksi sitten puhutaan itseironiasta? Sehän on usein itseensä kohdistuvaa pilkkaa. No, itsensä pilkkaamisen tarkoitus ei kuitenkaan ole haavoittaa itseään, vaan osoittaa muille jokin oman käyttäytymisen piirre koomisessa valossa.