Hämmentävä kysymys sikäli, että suomen kieli on erottautunut omaksi kielekseen rautakaudella, jo ennen viikinkiaikaa. Jotta viikonpäivien nimet olisivat voineet periytyä aikaisemmista kielistä, niiden olisi pitänyt olla käytössä jo ennen kuin suomen kieltä oli olemassa.
Oliko meillä kalenteri käytössä jo rautakaudella? Roomalainenko?
Lähitukukielistä on voitu lainata sanoja rauta-ajan jälkeenkin, mutta minun on vaikea nähdä miksi viikonpäivien kaltaiset sanat olisivat lainautuneet sukukielten välillä aikana, jolloin meillä oli indoeurooppalaisia kieliä puhuvat hallitsijat. Suomalaiset ovat lainanneet ruotsalaisilta, karjalaiset venäläisiltä, ja virolaiset heitä hallinneilta kansoilta (joita on ollut monta).