Turussakin yliopistot olivat pitkään yksityisiä ja perivät lukukausimaksuja. Turun yliopisto valtiollistettiin 1974 ja Åbo akademi 1981. Muista yliopistoista esimerkiksi Vaasa oli yksityinen (säätiön) ja siten maksullinen vuoteen 1977 saakka.
Valtion takaamalle lainalle Valtion opintotukikeskus antoi korkotukea, maksaen muutaman vuoden aikana puolet pankin perimästä korosta. Silti pankit pitivät opintolainoja riittämättömänä tulonlähteenä, ja kerran ne yhteispäätöksellä leikkasivat lainoja niistä summista, joille oli jo myönnetty valtiontakaus ja korkotuki.