Lisenssioletus olikin vain arvaus, sillä muitakin vielä vanhempiakin elokuvia on esitetty. Ilmeisesti niiden lisenssit ovat sitten olleet halpoja, koska ovat olleet melko ala-arvoisia tekeleitä. Eli talous edellä mennään, ei katsojan mielipiteillä ole merkitystä. Tosin, eipä nykyajan nuoret edes tiedä mitään hyvistä elokuvista, sarjoista tai kuunnelmista, joten eivät osaa mitään palautetta antaakaan. Niin, tuo palautteen antaminen tuntuu tosiaankin yhtä tyhjältä, sillä esim. kuunnelmapuolella reagointiaika tuntuu olevan sellaiset vajaa parikymmentä vuotta ja TV-puolella ei tunnu sekään riittävän.