Eräs osaselitys on se, että bakteereilla ja muilla arkeeisilla eliöillä pääosa DNA:sta koostuu varsinaisista (proteiineja koodaavista) geeneistä, kun taas monisoluisilla eliöillä geenien osuus koko DNA:sta on pieni, ja pienenee sitä mukaa kun eliöt monimutkaistuvat. Ei kylläkään suoraviivaisesti, vaan eri lajien välillä on isoja eroja. Se muu DNA, joka ei ole geenejä, on joko geenien toimintaa ohjaavaa ainesta tai historiasta kertynyttä DNA:ta, joka ei enää osallistu perimän toimintaan. Mitä monimutkaisemmiksi eliöt tulevat, sitä suurempi merkitys on siis toisaalta sillä, että osa DNA:sta muuttuu passiiviseksi (ja saattaa ehkä akivoitua uudestaankin) ja toisaalta sillä, että geenien toimintaa säätelevä osuus perimästä kasvaa. Mitä pidemmälle kehitys etenee, sitä enemmän syntyy variaatiota joista luonto voi valita.
Toinen osaselitys on se, että jokaisessa kehitysvaiheessa eliöt ovat aina olleet omalta kannaltaan täydellisiä, ihan viimeisintä huutoa. Ei siis voida ajatella, että joku olisi ollut keskeneräinen välivaihe. Kaikissa vaiheissa eliöillä on ollut kaikki mitä niiden elämään tarvitaan -- kunnes olosuhteet ovat muuttuneet, ja DNA:n tarjoamasta variaatiovalikoimasta on täytynyt ottaa käyttöön jotain uutta. Sitä valikoimaa on koko ajan enemmän tarjolla.
Eräs osaselitys on se, että bakteereilla ja muilla arkeeisilla eliöillä pääosa DNA:sta koostuu varsinaisista (proteiineja koodaavista) geeneistä, kun taas monisoluisilla eliöillä geenien osuus koko DNA:sta on pieni, ja pienenee sitä mukaa kun eliöt monimutkaistuvat. Ei kylläkään suoraviivaisesti, vaan eri lajien välillä on isoja eroja. Se muu DNA, joka ei ole geenejä, on joko geenien toimintaa ohjaavaa ainesta tai historiasta kertynyttä DNA:ta, joka ei enää osallistu perimän toimintaan. Mitä monimutkaisemmiksi eliöt tulevat, sitä suurempi merkitys on siis toisaalta sillä, että osa DNA:sta muuttuu passiiviseksi (ja saattaa ehkä akivoitua uudestaankin) ja toisaalta sillä, että geenien toimintaa säätelevä osuus perimästä kasvaa. Mitä pidemmälle kehitys etenee, sitä enemmän syntyy variaatiota joista luonto voi valita.
Toinen osaselitys on se, että jokaisessa kehitysvaiheessa eliöt ovat aina olleet omalta kannaltaan täydellisiä, ihan viimeisintä huutoa. Ei siis voida ajatella, että joku olisi ollut keskeneräinen välivaihe. Kaikissa vaiheissa eliöillä on ollut kaikki mitä niiden elämään tarvitaan -- kunnes olosuhteet ovat muuttuneet, ja DNA:n tarjoamasta variaatiovalikoimasta on täytynyt ottaa käyttöön jotain uutta. Sitä valikoimaa on koko ajan enemmän tarjolla.