Kyseinen kallioleikkaus ei kylläkään ollut ratikan reitillä, eikä tainnnnut edes olla Vantaan vastuulla, koska se kuului siihen isoon hässäkkään, jossa tietöitä urakoitiin monta vuotta ennen Vantaan jätevoimalan valmistumista, ja vielä sen jälkeenkin. Ensin jatkettiin Fazerintiehen päättyvä Länsimäentie jatkamaan Kehä III:lle asti, ja sitten päästiin uusimaan Porvoonväylän ja Kehä III:n risteys ihan uuteen uskoon.
Yksi mahdollisuus on, että näkemäni kallioleikkaus, joka oli oikeastaan tien veiressä kulkevan ojan pengertä, on ehkä peittynyt jos avo-ojan tilalle on tehty piilo-ojitus. Mahdollisesti. Tai sitten ei. Mutta kun kävin niitä leikkauksia katsomassa pyörän päältä, niin tajusin että kaikki tienreunojen kalliot siellä koostuvat kivikerroksista, jotka ovat kääntyneet vaakasuorasta pystysuoraan, ja siksi olen ihan ymmälläni siitä, missä olen voinut nähdä kohdan, jossa kerrokset ovat vaakasuorassa. Silti olen ihan varma, että se oli Länsimäen ja Hakunilan välillä. Toivon siis että yleisössä on joku joka osaa kertoa lisää.
Mikähän virasto se mahtoi olla, joka sitä isoa hässäkkää urakoikaan...
Kiitos yrityksestä.