Tutustuminen lähdeteokseen tukee ajatusta, että muutaman viikon mittaisten "kansakoulun jatkokurssien" muuttaminen kaksi- tai kolmivuotiseksi kansalaiskouluksi toteutui eri alueilla hyvinkin eri tahtiin. Kunnilla ja kouluilla oli laaja vapaus valita opetettavia aineita; toisaalta paikalliset olot saattoivat rajoittaa opetuksen toteuttamista. Kolmas kansalaiskouluvuosi eli yhdeksäs luokka oli tullessaan vapaaehtoinen.
Vuoden 1964 säädösmuutos teki mahdolliseksi ottaa opetusohjelmaan kielitunteja, mutta se ei tehnyt kieltenopetuksen antamista eikä siihen osallistumista pakolliseksi. Jos lapsi tähtäsi kielitaitoa vaativaan jatkokoulutukseen tai ammattiin, hänet lähetettiin pyrkimään 11 - 12-vuotiaana oppikouluun (keskikouluun) tai jo aikaisemmin kansakoulun asemesta "valmistavaan kouluun", joita oli muutamilla paikkakunnilla.
Kirjassa kerrotaan esimerkkejä kielenopetuksesta. Linjajakoisissa kansalaiskouluissa otettiin opetussuunnitelmaan toisinaan kieliäkin, mutta niiden opetus ei käytännössä aina järjestynyt. Hämeenlinnassa oli vapaaehtoisella yhdeksännellä luokalla tarjolla aluksi ruotsia ja sittemmin englantia. Peruskoulu pakollisine kielineen saavutti eteläisimmän Suomen vasta 1970-luvun loppupuolella. Vantaalla perustettiin yhdeksäs luokka ja otettiin sinne pakollisiksi sekä englanti että ruotsi. Näin pyrittiin kohentamaan kansalaiskoulun arvostusta pääkaupunkiseudulla, jossa väestön koulutustaso oli keskimääräistä korkeampi ja jossa ikäluokan enemmistö valitsi oppikoulun ja vain pienempi osa oppilaista jatkoi kansakoulun yläluokille ja kansalaiskouluun.
Tutustuminen lähdeteokseen tukee ajatusta, että muutaman viikon mittaisten "kansakoulun jatkokurssien" muuttaminen kaksi- tai kolmivuotiseksi kansalaiskouluksi toteutui eri alueilla hyvinkin eri tahtiin. Kunnilla ja kouluilla oli laaja vapaus valita opetettavia aineita; toisaalta paikalliset olot saattoivat rajoittaa opetuksen toteuttamista. Kolmas kansalaiskouluvuosi eli yhdeksäs luokka oli tullessaan vapaaehtoinen.
Vuoden 1964 säädösmuutos teki mahdolliseksi ottaa opetusohjelmaan kielitunteja, mutta se ei tehnyt kieltenopetuksen antamista eikä siihen osallistumista pakolliseksi. Jos lapsi tähtäsi kielitaitoa vaativaan jatkokoulutukseen tai ammattiin, hänet lähetettiin pyrkimään 11 - 12-vuotiaana oppikouluun (keskikouluun) tai jo aikaisemmin kansakoulun asemesta "valmistavaan kouluun", joita oli muutamilla paikkakunnilla.
Kirjassa kerrotaan esimerkkejä kielenopetuksesta. Linjajakoisissa kansalaiskouluissa otettiin opetussuunnitelmaan toisinaan kieliäkin, mutta niiden opetus ei käytännössä aina järjestynyt. Hämeenlinnassa oli vapaaehtoisella yhdeksännellä luokalla tarjolla aluksi ruotsia ja sittemmin englantia. Peruskoulu pakollisine kielineen saavutti eteläisimmän Suomen vasta 1970-luvun loppupuolella. Vantaalla perustettiin yhdeksäs luokka ja otettiin sinne pakollisiksi sekä englanti että ruotsi. Näin pyrittiin kohentamaan kansalaiskoulun arvostusta pääkaupunkiseudulla, jossa väestön koulutustaso oli keskimääräistä korkeampi ja jossa ikäluokan enemmistö valitsi oppikoulun ja vain pienempi osa oppilaista jatkoi kansakoulun yläluokille ja kansalaiskouluun.