Kommentoi vastausta

Kysyin äskettäin samaa asiaa Hgiltä, sain lyhyen ja tylyhkön vastauksen, että ko palvelu on lopetettu. Ei mitään selitystä syystä - vain lisäksi käsky käyttää tätä palvelua. Lähetin uuden kysymyksen, ovatko hävittäneet kaiken sen materiaalin, mikä vanhoissa vastauksissa oli, suuri osa yhä täysin käyttökelpoista. En saanut enää mitään vastausta. Olen kysynyt Hgin palautepalvelussa kysy.fi:n kohtaloa kahden viime vuoden aikana ainakin kuusi kertaa, eikä siihen ole koskaan vastattu aikaisemmin.
Kysy.fi oli viimeisen elinvuotensa aikana usein bottien ja häiriköiden kiusaama, eikä siitä huolehtinut kukaan. Avunpyyntöihin häiriötapauksissa ei vastattu, tekniset ongelmat jätettiin rempalleen jne.
Vastaaja tuossa yllä on oikeassa, aikaa ja voimia olisi tarvittu palvelun ylläpitoon, mutta silti täytyisi ottaa huomioon, että moneen kysymykseen vastasivat kirjautuneet asiakkaat ja palstaa seuraava yleisö, eikä suinkaan henkilökunta. Olen ollut itse kysy.fi-vastaaja Hgin kaupunginkirjaston ulkopuolella, enkä pitänyt sitä oman erikoisalani osalta rasitteena.

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.