Ruotsilla ei ollut hauista siirtomaiden valloitukseen, mutta Norja kuului siirtomaavalta Tanskaan. Saamelaisia sekä Ruotsi että Norja kohtelivat kolonialismin aikana samalla kolonialistisella asenteella, jolla siirtomaat kohtelivat alkuperäisväestöä siirtomaissa. Eivätkä suomalaiset Ruotsin kansalaisina olleet yhtään hempeämpiä. Esimerkiksi verojen keruuta saamelaisilta hoitivat pitkään juuri suomalaiset.
Kaikki saamelaiset eivät ole olleet porosaamelaisia. Merisaamelaiset kalastavat merellä, metsä- ja tunturisaamelaiset ovat olleet metsästäjä-kalastaja-keräilijöitä, ja monet saamelaiset ovat ryhtyneet maanviljelyyn tai maatalouseläinten pitoon. Keskiajan mustan ruton jälkeen Tanska-Norja kutsui saamelaisia ottamaan haltuun tyhjiä maatiloja ja veroja maksamaan, ja tähän ryhtyneet saamelaiset onnistuivat säilyttämään saamelaisen identiteettinsä niin pitkään, että Saamenmaahan yhä luetaan iso jakso Norjan rannikkoa.
Saamenmaan kannalta eräs ratkaisevimpia etappeja on Strömstadin konferenssi, jossa Tanska, Ruotsi ja Venäjä viimeinkin saivat rajansa sovituksi myös Skandinavian pohjoisissa osissa, ja saivat siten lopullisesti päätökseen Saamenmaan jaon valtioiden kesken (vrt. Afrikan jako). Karttojen puuttuessa rajoja oli siihen asti arvailtu, mutta konferenssissa osanottajille valkeni, että joet ovat käytännössä jo muodostaneet luonnolliset rajat.
Monien siidojen talvi- ja kesälaitumet olivat kuitenkin eri puolilla rajaa, koska porot pyrkivät talvella metsien suojaan ja kesällä hyönteisiä pakoon joko tunturien koreuksiin tai Jäämeren rannalle. Usein kaksi, joskus kolmekin maata oli yrittänyt periä veroja porosaamelaisilta. Konferenssi päätti jakaa veronmaksajat maiden kesken sopimalla, että saamelaiset maksavat veronsa siinä maassa, jossa pysyvät talven paikallaan porojensa kanssa. Samalla sovittiin, että rajojen ylitys talvi- ja kesälaitumien välillä saisi jatkua.
Muutama vuosikymmen Strömstadin konferenssin jälkeen Norja itsenäistyi ja aloitti raivokkaan norjalaistamisen, johon kuului monien saamelaiskulttuurin tapojen kriminalisointi, saamelaisten pakkokäännytys kristinuskoon, jne. Ruotsi ja Venäjä tulivat pikkuhiljaa perässä, ja Suomikin sitten lopulta ihan omin voimin.
Reilut puoli vuosisataa Strömstadin konferenssin jälkeen Venäjä valloitti Skandinavian itäosan, yhdisti Lapin läänin itäpuoliskon suomalaisläänien kanssa, ja nimesi tämän kokonaisuuden Suomeksi. Parisen vuosikymmentä myöhemmin Venäjä sulki Norjan ja Ruotsin vastaiset rajat porosaamelaisilta. Niille siidoille, joiden talvilaitumet ovat Suomessa, Norjan rajan sulkeminen oli suuri katastrofi; ilman Jäämeren rannan kesälaitumia poroelojen koko kutistui pysyvästi. Norjassa on edelleen joitakin suuria siidoja. Myöskin Norja ja Ruotsi ovat tiivistäneet rajojaan, mutta niiden lakikirjoissa on edelleen Strömstadissa tehtyyn Lappkodicillen-sopimukseen perustuva muotoilu, jonka perusteella saamelaiset voivat tietyin edellytyksin edelleen ylittää Ruotsin ja Norjan rajan porojensa kanssa.
Kolonialismin jälkeen Saamenmaan osia on otettu käyttöön milloin tekoaltaiksi, milloin kaivostoimintaan, milloin taajamien ja liikenneyhteyksien rakentamiseen, milloin tuuulivoimapuistoiksi, milloin mihinkin. Jo pelkkä huoltoteiden rakentaminen vaikeuttaa poronhoitoa lisäämällä liikennettä maastossa. Silloinkin kun porolaitumia ja vasomisalueita ei ole lopullisesti tuhottu, on esimerkiksi metsänkaadolla aiheutettu monen vuosikymmenen katko poronjäkälän ja talvella tärkeän naavan kasvulle. Ehdotettu Jäämeren rata katkaisisi poroelojen vuotuiskierron reittejä vielä lisää ja tekisi monille saamelaisille mahdottomaksi jatkaa poronhoitoa.
Ruotsilla ei ollut hauista siirtomaiden valloitukseen, mutta Norja kuului siirtomaavalta Tanskaan. Saamelaisia sekä Ruotsi että Norja kohtelivat kolonialismin aikana samalla kolonialistisella asenteella, jolla siirtomaat kohtelivat alkuperäisväestöä siirtomaissa. Eivätkä suomalaiset Ruotsin kansalaisina olleet yhtään hempeämpiä. Esimerkiksi verojen keruuta saamelaisilta hoitivat pitkään juuri suomalaiset.
Kaikki saamelaiset eivät ole olleet porosaamelaisia. Merisaamelaiset kalastavat merellä, metsä- ja tunturisaamelaiset ovat olleet metsästäjä-kalastaja-keräilijöitä, ja monet saamelaiset ovat ryhtyneet maanviljelyyn tai maatalouseläinten pitoon. Keskiajan mustan ruton jälkeen Tanska-Norja kutsui saamelaisia ottamaan haltuun tyhjiä maatiloja ja veroja maksamaan, ja tähän ryhtyneet saamelaiset onnistuivat säilyttämään saamelaisen identiteettinsä niin pitkään, että Saamenmaahan yhä luetaan iso jakso Norjan rannikkoa.
Saamenmaan kannalta eräs ratkaisevimpia etappeja on Strömstadin konferenssi, jossa Tanska, Ruotsi ja Venäjä viimeinkin saivat rajansa sovituksi myös Skandinavian pohjoisissa osissa, ja saivat siten lopullisesti päätökseen Saamenmaan jaon valtioiden kesken (vrt. Afrikan jako). Karttojen puuttuessa rajoja oli siihen asti arvailtu, mutta konferenssissa osanottajille valkeni, että joet ovat käytännössä jo muodostaneet luonnolliset rajat.
Monien siidojen talvi- ja kesälaitumet olivat kuitenkin eri puolilla rajaa, koska porot pyrkivät talvella metsien suojaan ja kesällä hyönteisiä pakoon joko tunturien koreuksiin tai Jäämeren rannalle. Usein kaksi, joskus kolmekin maata oli yrittänyt periä veroja porosaamelaisilta. Konferenssi päätti jakaa veronmaksajat maiden kesken sopimalla, että saamelaiset maksavat veronsa siinä maassa, jossa pysyvät talven paikallaan porojensa kanssa. Samalla sovittiin, että rajojen ylitys talvi- ja kesälaitumien välillä saisi jatkua.
Muutama vuosikymmen Strömstadin konferenssin jälkeen Norja itsenäistyi ja aloitti raivokkaan norjalaistamisen, johon kuului monien saamelaiskulttuurin tapojen kriminalisointi, saamelaisten pakkokäännytys kristinuskoon, jne. Ruotsi ja Venäjä tulivat pikkuhiljaa perässä, ja Suomikin sitten lopulta ihan omin voimin.
Reilut puoli vuosisataa Strömstadin konferenssin jälkeen Venäjä valloitti Skandinavian itäosan, yhdisti Lapin läänin itäpuoliskon suomalaisläänien kanssa, ja nimesi tämän kokonaisuuden Suomeksi. Parisen vuosikymmentä myöhemmin Venäjä sulki Norjan ja Ruotsin vastaiset rajat porosaamelaisilta. Niille siidoille, joiden talvilaitumet ovat Suomessa, Norjan rajan sulkeminen oli suuri katastrofi; ilman Jäämeren rannan kesälaitumia poroelojen koko kutistui pysyvästi. Norjassa on edelleen joitakin suuria siidoja. Myöskin Norja ja Ruotsi ovat tiivistäneet rajojaan, mutta niiden lakikirjoissa on edelleen Strömstadissa tehtyyn Lappkodicillen-sopimukseen perustuva muotoilu, jonka perusteella saamelaiset voivat tietyin edellytyksin edelleen ylittää Ruotsin ja Norjan rajan porojensa kanssa.
Kolonialismin jälkeen Saamenmaan osia on otettu käyttöön milloin tekoaltaiksi, milloin kaivostoimintaan, milloin taajamien ja liikenneyhteyksien rakentamiseen, milloin tuuulivoimapuistoiksi, milloin mihinkin. Jo pelkkä huoltoteiden rakentaminen vaikeuttaa poronhoitoa lisäämällä liikennettä maastossa. Silloinkin kun porolaitumia ja vasomisalueita ei ole lopullisesti tuhottu, on esimerkiksi metsänkaadolla aiheutettu monen vuosikymmenen katko poronjäkälän ja talvella tärkeän naavan kasvulle. Ehdotettu Jäämeren rata katkaisisi poroelojen vuotuiskierron reittejä vielä lisää ja tekisi monille saamelaisille mahdottomaksi jatkaa poronhoitoa.