Nyt sammutettu lamppu on, yö kirkas, hiljainen, ja muistot menneet kangastuu nyt kaikki mielehen, ja tarut lempeet liitävät kuin säteet tähtivyön, ja riutuvasti, oudosti nyt sykkii ihmissyön.
Niin autuaasti hymyillen yön halki leimuaa iäiset tähdet kuin ei ois maan päällä kuolemaa. Kuuletko niiden kuiskehen?
He toinen toistaan lempineet jo oli ammoisin, mut yö ja murhe, kuolema vei eroon kummankin. Rauhassa kuolon sitten sai he siivet valkeat
ja heti helmaan yön kohosi tähti kirkkahin kuin tuhatvuosien murheiden jälkeen kukkimaan käy kaipuu sydämen.
Tässä olisi pätkä eräästä Topeliuksen runosta voisi sekin sopia
Nyt sammutettu lamppu on, yö kirkas, hiljainen, ja muistot menneet kangastuu nyt kaikki mielehen, ja tarut lempeet liitävät kuin säteet tähtivyön, ja riutuvasti, oudosti nyt sykkii ihmissyön.
Niin autuaasti hymyillen yön halki leimuaa iäiset tähdet kuin ei ois maan päällä kuolemaa. Kuuletko niiden kuiskehen?
He toinen toistaan lempineet jo oli ammoisin, mut yö ja murhe, kuolema vei eroon kummankin. Rauhassa kuolon sitten sai he siivet valkeat
ja heti helmaan yön kohosi tähti kirkkahin kuin tuhatvuosien murheiden jälkeen kukkimaan käy kaipuu sydämen.
Tässä olisi pätkä eräästä Topeliuksen runosta voisi sekin sopia