Kommentoi vastausta

Mooseksen laissa homous oli kuolemansynti. Jeesus ei kumonnut lakia, vaikka kehoittikin rakastamaan lähimmäistä, mutta ei eroottisesti samaa sukupuolta olevia. Hellenistisessä kulttuurissa Afroditen/Astarten palvonta oli myös hedelmällisyyttä palvovaa. Niiden temppelissä oli pyhäkköporttoja, ilmeisesti myös poikia palvelun tarjoajana.. Ateenan ja Rooman ylhäisöissä poikarakastajat olivat yleisiä. Hellenistisessä kulttuuri infiltroitui uuteen kristillisyyteen, siksi Paavali tuomitsi sen jyrkästi.
Siia juutalaisuus ja niin myös kristinusko pitivät homoutta syntinä? Mahdollisesti ne tulkitsivat sen epäjumalanpalveluksesksi. I käskyn mukaan se oli kuolemantuomion ansaitseva rikos Jumalaa vastaan. Myöhemmin katolisen kirkon selibaatista johtuen homous oli yleistä papiston keskuudessa, mahdollisesti homot juuri siksi hakeutuivatkin papeiksi ja kuoripojat olivat hyväksikäytettyjä. Siis Jeesuksen ja Paavalin kanta oli homojen suhteen kielteinen. Nykykulttuuri on langennut Jumalan palvonnasta ihmisen palvontaan kaikkine lieveilmiöineen.
Saattoikin kuolemanrangaistuksen poistaminen tai torjunta johtaa siihen, että homous katsottiin sairaudeksi. Kukapa tietää?

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.