Kysymys on vähän hankala siinä mielessä, että ainakaan minä, mummoikäinen, en pidä Pottereita klassikoina, nehän ovat aivan liian uusia. Monissa lasten ja nuorten kirjoissa on perustana ikiaikaiset klassikot kuten Aisopoksen ja de la Fontainen eläinsadut. Täytyy myös muistaa, että tarinoissa on monasti ollut tarkoitus paitsi esittää jotain opettavaista, niin myös piilottaa eläinhahmoihin tai huvittaviin henkilöihin poliittista satiiria yms. Kiinnostunut lukija, joka haluaa nähdä vaivaa, voi löytää samantapaisia tarinoita eri puolilta maapalloa, eri nimillä, mutta samankaltaiset juonet. Näitä sivuavat myös Robinson Crusoe ja Gulliverin tarinat.
R.L. Stevensonin Aarressaari on varmaan klassikoihin luettavissa, samoin Uncle Remus, jossa on afrikkalaista ja amerikkalaista kertomaperinnettä. Kokoajaksi amerikan puolella mainitaan Joel Chandler Harris, suomenkielisen Jänis Vemmelsäären tekijäksi on mainittu Anni Swan. Kyseessä ovat eläintarinat, joita Yhdysvalloissa kerrottiin osittain perinteen osana, osittain etelän orjien tueksi. Huckleberry Finn, Liisa Ihmemaassa ja Uljas Musta eri versioineen ovat olleet jo usean sukupolven luettavissa, samoin Charles Perraultin, H.C. Andersenin, Grimmin veljesten, Lewis Carrollin, Jules Vernen, Frederick Marryattin, Alexandre Dumas´n, Charles Dickensin, Walter Scottin, L.M. Montgomeryn, Louisa M. Alcottin ja monien muiden teokset. Peppi ja muumit ovat näiden rinnalla myös uusia tulokkaita. Kannattaa huomata, että jopa Pekka Töpöhäntä on eräänlainen yhteiskuntakritiikki, jossa tekijä kuvaa itsensä Pekkana.
Klassikkolistauksista kiinnostuneet englantia taitavat löytävät netistä erinomaisen luettelon täältä: https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_children%27s_classic_books
Teokset on lajiteltu ajan mukaan.
Kysymys on vähän hankala siinä mielessä, että ainakaan minä, mummoikäinen, en pidä Pottereita klassikoina, nehän ovat aivan liian uusia. Monissa lasten ja nuorten kirjoissa on perustana ikiaikaiset klassikot kuten Aisopoksen ja de la Fontainen eläinsadut. Täytyy myös muistaa, että tarinoissa on monasti ollut tarkoitus paitsi esittää jotain opettavaista, niin myös piilottaa eläinhahmoihin tai huvittaviin henkilöihin poliittista satiiria yms. Kiinnostunut lukija, joka haluaa nähdä vaivaa, voi löytää samantapaisia tarinoita eri puolilta maapalloa, eri nimillä, mutta samankaltaiset juonet. Näitä sivuavat myös Robinson Crusoe ja Gulliverin tarinat.
R.L. Stevensonin Aarressaari on varmaan klassikoihin luettavissa, samoin Uncle Remus, jossa on afrikkalaista ja amerikkalaista kertomaperinnettä. Kokoajaksi amerikan puolella mainitaan Joel Chandler Harris, suomenkielisen Jänis Vemmelsäären tekijäksi on mainittu Anni Swan. Kyseessä ovat eläintarinat, joita Yhdysvalloissa kerrottiin osittain perinteen osana, osittain etelän orjien tueksi. Huckleberry Finn, Liisa Ihmemaassa ja Uljas Musta eri versioineen ovat olleet jo usean sukupolven luettavissa, samoin Charles Perraultin, H.C. Andersenin, Grimmin veljesten, Lewis Carrollin, Jules Vernen, Frederick Marryattin, Alexandre Dumas´n, Charles Dickensin, Walter Scottin, L.M. Montgomeryn, Louisa M. Alcottin ja monien muiden teokset. Peppi ja muumit ovat näiden rinnalla myös uusia tulokkaita. Kannattaa huomata, että jopa Pekka Töpöhäntä on eräänlainen yhteiskuntakritiikki, jossa tekijä kuvaa itsensä Pekkana.
Klassikkolistauksista kiinnostuneet englantia taitavat löytävät netistä erinomaisen luettelon täältä:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_children%27s_classic_books
Teokset on lajiteltu ajan mukaan.