Voiko ihminen käsittää avaruuden loppumattomuutta? Ja jos joku on sen käsittänyt, kuka hän on?

Kysytty

Voiko ihminen käsittää avaruuden loppumattomuutta? Ja jos joku on sen käsittänyt, kuka hän on?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Moni asiaa tutkinut fyysikko — tai oikeastaan käytännössä kaikki asiaa tutkineista fyysikoista — kertovat ymmärtävänsä, miten avaruus voi mahdollisesti olla ääretön/loputon. Aiheeseen vihkimättömälle, kuten tälle humanistisen koulutuksen saaneelle kirjastonhoitajalle, avaruuden äärettömyys (ja oikeastaan koko äärettömyyden abstrakti idea) on kuitenkin vaikeasti ymmärrettävä tai jopa mahdottomalta tuntuva ajatus. Fyysikot ovat kuitenkin kehittäneet lukuisia tarkkoja matemaattisia malleja sille, millainen maailmankaikkeuden geometria on, ja jotkut näistä malleista kertovat avaruuden olevan ääretön.

Suurelle yleisölle suunnattuja täysin ei-matemaattisia esityksiä avaruuden äärettömyydestä löytyy runsaasti. Esimerkiksi Suomessa Kari Enqvist ja Esko Valtaoja ovat kirjoittaneet monia tällaisia kirjoja tähtitieteestä ja kosmologiasta, ja he käyttävät usein erinäisiä analogioita, jotka pyrkivät tekemään monimutkaisista ideoista ymmärrettäviä maallikollekin. Yksi näistä kirjoista on esimerkiksi nopealukuinen (158 sivua) Valtaojan "Avaruudesta. (2019) Tähtitieteellinen yhdistys Ursa". Kuten fyysikot usein korostavat, on kuitenkin syytä omaksua tiettyä älyllistä nöyryyttä, jos (kuten asianlaita on tämän kirjastonhoitajan kohdalla) matemaattisen fysiikan ymmärtäminen on lukijalle haastavaa, sillä erinäiset ei-matemaattiset analogiat avaruuden geometrian luonteesta ovat usein väistämättä puutteellisia — samoin kuin yli kahden ulottuvuuden kuvaaminen kaksiuloitteisella paperilla on väistämättä puutteellista.

Matemaattisen, mutta silti varsin lähestyttävän esityksen avaruuden geometriasta löytää puolestaan esimerkiksi luvusta "Kosmologia" kirjasta "Karttunen, H., Donner, K. J., Kröger, P., Oja, H., & Poutanen, M. (2020). Tähtitieteen perusteet (6. laitoksen lisäpainos.). Tähtitieteellinen yhdistys Ursa."

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Minusta avaruus on itse asiassa kaiken olotila. Eli se on ikuinen ääretön olotila eli Kaikkeus. Sen sisällä tapahtuu muutoksia. Maailmankaikkeus, avaruus , on tälläisen olotilan sisällä.

Voihan olla, ettei avaruutta edes ole, vaan kaikki on vain pelkkää kuvitelmaa, Matrix -tyyliin. Sitäkään ei ole vielä pystytty todistamaan, etteikö näin voisi olla. "Ajattelen, siis olen olemassa" ei vielä takaa sitä, että todella olen olemassa.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.