Pirjo Tuominen, mainio historiankirjoittaja on sijoittanut Hyvästit vinttikamareille - teoksensa 50-60 vaihteen Suomeen. Parillakin sivulla hän mainitsee…

Kaunokirjallisuudessa kustannustoimittajien päähuomio kohdistuu pääasiassa kielellisiin näkökohtiin ja tekstin yleiseen luettavuuteen; faktojen oikeellisuus ei saa samanlaista painoarvoa kuin tietokirjallisuudessa, mikä tarkkaavaiselle lukijalle ilmenee siten, että Tuomisen Lada-lapsuksen tapaisia pikkuvirheitä aika ajoin kirjojen sivuille päätyy.

Kaari Utrio on artikkelissaan Dokumenttipohjainen kirjoittaminen (kirjassa Oriveden opit : kirjoittamisesta ja sen opettamisesta) esittänyt osuvia kommentteja kaunokirjallisuuden asiavirheistä ja 50-luvun Ladojen tapaisista anakronismeista – ja myöntänyt, että virheitä on käytännössä mahdotonta täysin välttää: "Voidaan väittää, ettei yksityiskohdilla ole niin suurta merkitystä – mitä väliä on jos joku huonekalu on irti ajastaan? Silloin on myös kysyttävä, missä kulkee raja? Jos ei alun perinkään pyritä mahdollisimman oikeaan ja tarkkaan kuvaukseen, missä asioissa on sitten velvollisuus pyrkiä totuuteen, missä taas saa valehdella? Mikä on se piste, jossa koko rakennelma luhistuu valheeseen? Ja missä määrin lukija voi luottaa lainkaan kirjailijaan jos hän havaitsee tekstissä anakronismeja? Missä on pienen huolimattomuuden ja suuren valheen raja, ja voidaanko olla varmoja siitä, ettei pieni huolimattomuus lopulta aiheuta suurta valhetta? –– Jos velttoutta yksityiskohdissa ei sallita nykypäivän kuvaajalle, miksi sitten menneisyyden? Muutaman sadan sivun historialliseen romaaniin jää joka tapauksessa, parhaista pyrkimyksistä huolimatta, sen verran virheitä, ettei huolimattomuuteen tai laiskuuteen ole varaa."

Kustannustoimittajan työstä: 
Kustannustoimittajan työstä :: Kustannustoimittajat ry
Kustannustoimittaja – kirjailijan paras kaveri? - Kielikello 
Päivi Koivisto, Varjosta parrasvaloihin : onko kustannustoimittaja uhka tekijyydelle. – Avain 20 (2023) : 1, s. 66–83