minä päivänä koulu loppui kevät lukukautena vuonna 1984 ?
Vastaus
Tiedustelin asiaa Vantaan kaupunginarkistosta. Vuoden 1984 päättötodistuksiin ja oppilaskortteihin kevätlukukauden päättymispäiväksi on merkitty 31.5.1984.
Kommentit
Hesarissa perjantaina 1.6.1984 sivulla 21 on pitkä kirjoitus koulujen päättäjäisitä, siis edellisen päivän tapahtumista.
Tässä samassa kysymys-vastauspalvelussa vatvottiin äskettäin koulujen päättäjäispäivän ajankohtaa muutama vuosikymmen sitten. Nykyinen "kesäkuun ensimmäinen viikko" on kouluhistoriassamme nuori tulokas. Vakiopäivä oli 31.5., mutta saattoi varhentua, viikonpäivästä ja pyhäpäivistä riippuen.
1.8.1985 voimaan tullut peruskouluasetus (718/1984) määräsi: "Oppilaiden koulutyö aloitetaan elokuussa ja päätetään viimeistään 6 päivänä kesäkuuta. Lukuvuoden koulutyön päättymispäivä voidaan sijoittaa myös lauantaiksi. Kouluhallitus määrää koulutyön aloittamispäivän ja päättymispäivän." Käytännössä tämä ei kuitenkaan vielä merkinnyt muutosta aiempaan muuta kuin kokeilunomaisesti pienessä osissa Suomea, lehtitietojen mukaan lähinnä joissakin Oulun ja Lapin läänin kunnissa, joissa kesän ulkoilukauden pitkälle elokuuhun jatkumisen vuoksi koulu alkoi myöhemmin ja vastaavasti loppui myöhemmin kuin muualla.
1.2.1991 voimaan tullut muutos peruskouluasetukseen (176/1991) merkitsi sitten siirtymistä nykyiseen järjestelmään: "Oppilaiden koulutyö aloitetaan elokuussa ja päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä." Ensimmäinen kesäkuun puolelle osunut päättäjäispäivä oli 5.6.1993.
Hesarikaan ei ole erehtymätön. Tämän https://www.hs.fi/suomi/art-2000008016155.html pitäisi kertoa päättäjäispäivä vuosilta 1959–2020, mutta vuosina 1988–91 sen väitetään olleen kesäkuun puolella, vaikka se noina kaikkina vuosina oli yhä perinteinen 31. toukokuuta. Minkä lehtien päättäjäis-, lakkiais- yms. uutiset kultakin vuodelta todistavat.
Kiitos, hyvin löydetty. Muutaman viikon välein oli esillä käytännössä sama asia - ja kirjastojen vastauksissa totaalisesti erilaiset asiasanoitukset. Ei ollut aivan helppo löytää.
Kommentoi vastausta