Miksi suomenkielisissä fraktuuralla kirjoitetuissa teksteissä on kaksi erilaista s-kirjainta, ja mistä tiedettiin, koska käytetään kumpaa?
Laitan tähän esimerkkinä lainauksen v. 1920 painetusta E. G. Whiten kirjasta Suuri Taistelu Kristuksen ja Saatanan wälillä, sivu 47. Toinen s-kirjain näyttää hieman f-kirjaimelta, joten käytän sitä tässä erottamaan nämä s-kirjaimet toisistaan ja demonstroimaan, kuinka tekstissä käytetään näitä kahta s-kirjainta, ja kuinka jopa samassa sanassa voidaan käyttää molempia:
"Kun Jeefus ilmoitti opetuslapfillenfa Jerufalemin kohtalon ja toifen tulemifenfa yhteydesfä olewat tapahtumat, ennusti hän myöskin mitä hänen kanfallenfa olifi tapahtuwa fiitä ajasta alkaen, jolloin hän otettaifiin pois fen keskuudesta, fiihen asti, jolloin hän voimasfa ja kirkkaudesfa olifi tulewa takaifin pelastamaan fitä."
Tässä on pakko varmaan olla jonkinlainen looginen järjestelmä, että milloin käytetään mitäkin s-kirjainta, mutta itse en ole sitä onnistunut selvittämään.
Kiitoksia vastauksesta ja etukäteen.
Vastaus
Tietokirjailija Jukka K. Korpela on julkaissut internetissä Kirjainten tarinoita -nimisen teoksen, jossa käsitellään sekä fraktuuran että s-kirjaimen vaiheita. Fraktuuran s-kirjaimia kutsutaan nimillä "lyhyt s" (s) ja "pitkä s" (ſ). Nämä nimitykset viittaavat kuitenkin vain kirjaimen muotoon, sillä molemmat lausutaan samalla tavalla.
Korpelan artikkelien mukaan s-kirjainten säännöt olivat osittain erilaisia eri kielissä ja saattoivat muutenkin vaihdella. Pitkä s oli alkujaan yleisempi, mutta ajan myötä lyhyen käyttö yleistyi ja lopulta se jäi ainoaksi s-kirjaimeksi. Pitkä s oli suomenkielisissä teksteissä usein käytössä silloin kun s-kirjain aloitti tavun, mutta koska suomen tavutussäännötkin ovat vaihdelleen aikojen kuluessa, tämä ei välttämättä vanhoissa teksteissä nykylukijan silmissä toteudu. Korpela toteaakin, että valinta lyhyen ja pitkän s:n välillä saattoi riippua myös typografisista seikoista.
Yhtä loogista sääntöä eri aikoina kirjoitetuille teksteille ei siis ole. Kysymykseen sisältyvässä esimerkkitekstissä näyttäisi kuitenkin toteutuvan sääntö, jossa pitkä s sijoittuu tavun alkuun. Tämän vuoksi kaksi peräkkäistä s-kirjainta (esim. sanassa "voimassa") ovat keskenään erilaiset.
Lähde ja lisätietoa:
Korpela, Jukka K.: Kirjainten tarinoita (https://jkorpela.fi/kirjaimet/index.html)
Kommentit
Saksan s ja estset, eli tuplas?
Katso Korpelan sivuja, linkki kirjaston vastauksen lopussa
"Pitkä s" on hyvin samankaltainen f-kirjaimen kanssa, ainakin Borgåbladetin fraktuuratekstissä 7.9.1881, jota lukemaan johti Runebergin päivä. Silloisella oikeinkirjoituksella ladotuissa sanoissa öfversättare ja afsigt (nykykielellä avsikt) f:n ja s:n erottaminen toisistaan vaati voimakkaan zoomauksen.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/369424?page=1
Kommentoi vastausta