Mistä Inna-nimi on peräisin?
Vastaus
Pentti Lempiäisen ”Suuri etunimikirja” (WSOY, 1999) kertoo, että nimeä ”Inna” on käytetty etunimien ”Ina”, ”Inga” ja ”Inka” kutsumamuotona. ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” (Gummerus, 2007) tietää ilmoittaa, että ”Ina” on puolestaan lyhentymä useista ”-ina”-loppuisissa nimistä (mm. ”Josefina” ja ”Karolina”), ja sitä on käytetty myös nimen ”Ines” lempinimenä. ”Inga” on tullut pohjimmiltaan muinaisskandinaavisesta jumalannimestä ”Ing” ja siitä juontuvista nimistä ”Ingeborg”, ”Ingegerd” ja ”Ingrid”. ”Inka” on samaa alkuperää kuin ”Inga”
Lempiäinen toteaa, että ortodoksisessa kalenterissa ”Inna” yhdistyy nimeen ”Galene”, joka merkitsee kreikaksi ’tyyntä, hiljaista, rauhallista’. Saksassa ”Inna” on lyhentymä nimestä ”Innocentia”, jonka merkitys on latinaksi ’viaton, nuhteeton’. Lempiäinen mainitsee myös, että nimi ”Inna” on ainakin yhden kerran annettu siksi, että se on äidin nimi ”Anni” lopusta alkuun luettuna.
Kommentit
Inna oli myös kauan sitten miesten saamelaisnimi, ei siis naisten nimi. MInunkin esi-isä 1500-luvun alusta oli Inna. Ja poika oli Antti Innanpoika.
Asuinpaikka Roabimeim ("Korkalon kylä")jossa vielä 1400-luvulla asui saamelaisia.
Kommentoi vastausta