Milloin Mika Waltarilla alkoi alkoholismi? Hänhän kertoi 70-luvulla kuinka hänellä oli ollut dipsomaniaksi kehittyvä alkoholismi niin ajattelin vain että onko…

Kirjailijan muistelmissaan Waltari luonnehtii itseään "sukurasituksen vaivaamaksi periodijuopoksi". Sukurasituksella hän viittaa alkoholin siivittämänä villiä ja levotonta elämää viettäneeseen äidinisäänsä: "Tältä taholta meille on jäänyt sukurasitusta, josta varsinkin vanhempi veljeni, mutta myös minä olemme kärsineet. -- Sen sijaan luulen, että kertomukset hänen vaiheistaan omien kokemusteni ja alkoholiperiodieni jälkeen auttoivat minua selvittämään, mistä osaltaan minullekin oli tullut tämä sukurasitus -- ." (s. 16-17)

Kirjailijan ajoittaisen alkoholismin alkupistettä on perin vaikea määrittää; jossakin mielessä se tuntuu häntä vaivanneen koko aikuisiän, aina kieltolain leimaamista nuoruusvuosista lähtien. Jo Waltarin 20-vuotiaana tekemältä Pariisin-matkalta on Kirjailijan muistelmiin tallentunut muisto ylettömästä juopottelusta: "Mutta enhän minä alkoholin nauttimiseen ja intoutumiseen sen kummemmin seuraa tarvinnut. -- Lopputulos oli se, että olin kolmen vuorokauden kuluttua hirvittävän vapisevassa kunnossa ja tajusin itsekin, että tästä täytyy nyt kerta kaikkiaan tulla loppu. -- [Tohtori Armas Cederberg] hoiteli minut kuntoon ja varoitteli minua, niin että olin ainakin pari viikkoa niin kerta kaikkiaan raitis, etten juonut edes viiniä ruoan kanssa. Myöhemmin joinakin iltoina saatoin nauttia oluen baarissa." (KM, s. 181)

Työhönsä Waltari ei kuitenkaan antanut ajoittain hallinnasta riistäytyvän alkoholinkäyttönsä vaikuttaa:  "Alkoholin käytöstä kirjoittamisen yhteydessä olen aina ollut jyrkästi sitä mieltä, että on kirjoitettava selvin päin, etenkin jos kirjoittaa proosateosta. Runoja voi mahdollisesti kirjoittaa tai ainakin luonnostella lievästi viinin inspiroimana, mutta proosa vaatii selvää päätä ja myös säännöllisiä elintapoja." (KM, s. 423)

"Oikeastaan ainoa kerta, jolloin alkoholi hivenen liittyi kirjoittamiseen, oli juuri rasittavaa Ihmiskunnan vihollisia kirjoittaessani. Silloin olin jo alakertaan tullessani niin suunnattoman väsynyt, että sekoitin itselleni lasin camparia ja join sen ennen päivällistä nimenomaan virkistyäkseni ja pystyäkseni syömään. Mikään muunlainen alkoholinkäyttö ei tullut kysymykseen." (KM, s. 423-424)

" -- nuorina ja vahvoina vuosina saatoin juoda kolme, jopa neljäkin päivää yhtä mittaa. - Minä olen ainakin jossain mielessä sukurasituksen vaivaama periodijuoppo taikka dipsomaani suhteessani alkoholiin. Sen tähden minulle oli välttämätöntä olla kirjoittaessani ehdottoman raitis. Sitten kun paine kävi liian kovaksi, seurauksena oli tämän kahden, kolmen, jopa neljän päivän ehdoton juominen, josta selvisi vapisevana, turtuneena, sairaana. Mutta yleensä minulla on ollut hyvä paranemiskyky, niin että vähintään viikon kuluessa selvisin aina täyteen työkuntoon ja toivuttuani tunsin aivan kuin puhdistuneeni ja virkistyneeni siitä, että kerta kaikkiaan taulu oli pyyhitty puhtaaksi."  (KM, s. 432)

Sinuhe, egyptiläistä kirjoittaessaan Waltari tuntuu noudattaneen varsin tunnollisesti proosatekstin edellyttämän "selvän pään" vaatimustaan. "Sinuhea kirjoittaessani meillä oli maalla mukana puoli pulloa konjakkia, jonka join juhannusyönä ja jonka vaikutuksesta olen kertonut Neljässä päivänlaskussa." (KM, s. 424)

Kirjailijan äidin kuolemalla ei näytä olleen merkittävää vaikutusta Sinuheen tai sen kirjoitusprosessiin: "Sinuhea kirjoittaessani äitini kuoli juuri silloin, kun ihmisiä heitettiin krokodiileille Thebassa. Minä kävin katsomassa häntä sairaalassa vielä joitakin päiviä ennen hänen kuolemaansa. Vaimoni ystävällisesti otti hoitaakseen käytännölliset hautajaisjärjestelyt, koska olen verraten epäkäytännöllinen. Sitten minä olin hautajaisissa ja palasin suoraan ja aloitin kirjoittamisen seuraavana aamuna. Jatkoin juuri siitä, mihin olin jäänyt." (KM, s. 431)

Lähde:
Mika Waltari, Kirjailijan muistelmat. WSOY, 1980