Kuulin radiosta (Järviradio) viikko pari sitten erään kappaleen, epäilen että se voisi olla äänitetty ennen 1970. Siinä lauloi miesääni joka oli tarinan isä ja…

Kysytty

Moi,

kuulin radiosta (Järviradio) viikko pari sitten erään kappaleen, epäilen että se voisi olla äänitetty ennen 1970. Siinä lauloi miesääni joka oli tarinan isä ja sitten oli naisääni joka oli laulussa esiintyvä pieni tyttö. Laulussa laulettiin muistaakseni asioista mitä tyttö teki isän kanssa, esim isä lauloi että kun hän teki voileiväin pian kuului sängystä (oli juuri saanut tytön nukkumaan) että tyttökin haluaa leivän. Ja kun laulu loppui kysyi mies lopulta tytöltä kuka on mukavin tai kivoin ja tyttö vastasi äiti on mukavin vaikka isä oli kaikke tehnyt tyttärensä kanssa koko päivän.

Osaatteko sanoa mikä laulu tämä on?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Laulu on varmaankin Baby-twist, jonka on suomeksi laulanut Erkki Pohjanheimo. Tytärtä kappaleella esitti Ragni Malmsten. Kappale oli hänen vuonna 1963 ilmestyneellä levyllään Limbo rock, Baby-twist. Kappale on Werner Twardyn säveltämä ja alunperin salanimi Lilibertin sanoittama. Suomalaiset sanat on tehnyt Orvokki Itä.

Kappaleen voi kuunnella myös YouTubessa:

https://www.youtube.com/watch?v=KILOZO_JjWE

 

 

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Hei,

kiitos, juuri tästä kyse!

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.