Kirjastossa toimitaan esimerkillisesti sen suhteen, että videoiden ikärajoja todella noudatetaan lainatessa. Kysyisin, miksi samojen ikärajakiellettyjen…

Kysytty

Kirjastossa toimitaan esimerkillisesti sen suhteen, että videoiden ikärajoja todella noudatetaan lainatessa. Kysyisin, miksi samojen ikärajakiellettyjen videoiden ja ohjelmien/tai muuten saman tyyppisen materiaalin katsominen kuitenkin onnistuu pieniltä koululaisilta kirjaston tietokoneella ilman mitään rajoituksia tai henkilökunnan puuttumista? Eikö viesti tästä lapsille ole tuolloin, ettei ikärajoja tarvitsekaan noudattaa? Miten vanhemmat voisivat käytännössä estää lapsiltaan luvattomien ohjelmien katselun/ paljon vanhemmille tarkoitettujen nettipelien pelaamisen kirjastossa silloin, kun eivät itse ole lapsen mukana kirjastossa?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kuopion kaupunginkirjastosta vastattiin:

Voimassa olevassa kirjastolainsäädännössä kaikki asiakkaat ovat palvelun käyttäjinä samassa asemassa, aikuiset, lapset ja nuoret tasavertaisina. Kirjastolaki perustuu perustuslain sivistyksellisiin perusoikeuksiin, jotka kirjaston on osaltaan turvattava kaikille. Kuvaohjelmalaki säätää videoiden lainaamista asiakkaille ja kirjasto voi ja sen täytyykin tämän lain nojalla puuttua lainattavaan videoaineistoon ikärajoin. Muuta sisältöä laki ei rajoita ja kirjastolla ei ole näin oikeutta rajoittaa sen saatavuutta. Esimerkiksi kirjastossa ei voida valvoa sitä, ettei koululainen lainaa aikuisten kauhukirjaa, koska tuo kuvaohjelmalaki tai muukaan laki ei sitä säätele. Se on vanhempien tehtävä. Näin on myös netin kanssa. Yksilön perusoikeuksiin voidaan puuttua vain lain nojalla eli kirjastolla ei ole oikeutta valvoa sitä, mitä asiakas tekee netissä tai mitä hän lainaa. Lapsillakin on oikeus yksityisyyteen.

 

Totta on, että kaikki aineisto ja kaikki netin sisältö ei sovi kaikenikäisille. Niinpä tämä kysymys onkin enemmän kasvatuksellinen ja mediakasvatuksellinen. Mediakasvatustahan koulu ja kirjastokin tarjoavat. Lapsillahan on tänä päivänä älykännykät, joiden kautta pääsee nettiin – jos ei omasta kännykästä, niin kaverin kännykästä. Lapset käyttävät nettiä kouluissa, päiväkodeissa, nuokkareilla, omien ja kavereiden kännyköiden kautta ja sähköiset sisällöt ovat vain osa elämää. Vanhemmat voivat auttaa lasta netin maailmaan neuvomalla netin turvallista käyttöä, olemalla läsnä ja apuna tarvittaessa vaikka siellä kirjastossa.

 

 

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.