Miksi useimmilla ihmisillä on ainakin täällä Suomessa 2 tai jopa 3 etunimeä sukunimen lisäksi, kun yleensä kuitenkin käytetään vain sitä ensimmäistä nimeä tai yhtä niistä kahdesta tai kolmesta nimestä ihmisestä puhuttaessa (siis jos hän vaikka haluaa, että käytetään hänen toista tai kolmatta nimeä kutsumanimenä)? Minullakin on kolme etunimeä ja käytännössä koskaan kukaan ei sano koko nimiyhdistelmääni puhuessaan minulle tai minusta. Ne kaksi seuraavaa nimeä usein vain roikkuvat siellä nimiyhdistelmässä mukana ja joskus ne näkee kirjoitetun vaikka johonkin postissa tulleeseen laskuun etunimen ja sukunimen lisäksi, joskus vain pelkkä etunimi sukunimen lisäksi.
Suomen nimilain mukaan tietääkseni jokaisella Suomen kansalaisella pitää olla vähintään yksi, mutta korkeintaan kolme etunimeä. Miten asia on muissa maissa? Onko niissä samankaltaista sääntöä, lakia tai rajoitusta etunimien suhteen? Jos on, niin minkälaisia? Ainakin Ruotsissa on kuninkaallisia joskus 4 etunimeä, päteekö tuo siellä vain kuninkaallisiin vai saako siellä lapselle antaa 4 etunimeä?
Vastaus
Kahden tai kolmen etunimen antaminen on tapa, jolle ei oikeastaan ole mitään varsinaista syytä. "Nykyisin lapsille annetaan vähintään kaksi etunimeä. Tämä on meistä aivan luonnollista, sillä vanha yksinimisyys on käynyt yllättävän harvinaiseksi. Moninimisyys on kuitenkin aiemman käytännön näkökulmasta kummallista. Ihmisille on nimittäin kaikissa kulttuureissa aiemmin annettu seremoniallisesti vain yksi nimi. -- Perinteiseen yksinimisyyteen tottuneista on varmaan aluksi tuntunutkin aika oudolta, että yksi ihminen saa kaksi nimeä", nimistöntutkija Eero Kiviniemi kiteyttää tämän asian kirjassaan Suomalaisten etunimet (SKS, 2006).
Kiviniemi jäljittää usean etunimen antamisen ylempiin yhteiskuntaluokkiin ja barokin tyyli-ihanteisiin. Uusi nimityyli tulikin ensimmäisenä näkyviin kuninkaallisten ja muun ylhäisön nimissä. Käytäntö levisi jo 1600-luvulla Saksasta Tanskaan ja Ruotsiin. Aatelisten lapsilla saattoi Suomessakin olla kaksi etunimeä jo 1600-luvun alkupuolella, ja ennen pitkää kaupunkien porvaritkin alkoivat jäljitellä uutta nimityyliä. Talonpoikaisväestön ja muun rahvaan keskuudessa moninimisyys alkoi kuitenkin yleistyä vasta 1800-luvulla - ensin ruotsinkielisen väestön piirissä.
Se, miten muissa maissa suhtaudutaan useiden etunimien antamiseen, vaihtelee tiukasta yhden etunimen säännöstä (esimerkiksi Venäjällä laki ei salli enempää kuin yhden etunimen) liki täydelliseen vapauteen, jota ilmentävät oivallisesti esimerkiksi seuraavalta verkkosivulta löytyvät ennätyspitkät henkilönnimet:
http://www.historyrundown.com/top-5-people-with-the-longest-names/. Ruotsi on yksi maista, joissa laki ei rajoita lapselle annettavien nimien määrää.
Lähteet:
Eero Kiviniemi, Suomalaisten etunimet
https://www.barnombudsmannen.se/for-dig-under-18/barnkonventionen/ident…
Kommentit
Joillakin perheillä on kyse siitä, että halutaan tiettyjen sukulaisten pääsevän esiin tällä tavoin. Joskus 40-luvulla meillä oli vielä luvallista antaa enemmän etunimiä kuin nykyiset 3 kpl. Tunnen 1943 syntyneen miehen, jolla on 6 etunimeä. Hän kertoi, että hänellä oli monta kummisetää. Kenraali Hägglundillakin on 4 etunimeä.
Minulla oli 3, pudotin 2 pois, kun oli liikaa.
Uskonnoilla on ollut suuri merkitys etunimiin.
Etunimikulttuuri on kristillisellä puolella ollut monasti sitä, että on annettu lapselle pyhimysten nimiä, jotta tämä saisi suojelusta juuri kaimoiltaan. Tai joskus on haluttu antaa lapsi kirkolle, mutta tällöin tämä on saanut nunnana tai munkkina kokonaan uuden nimen.
Ehkäpä useilla etunimillä on sitten haluttu saattaa lapsi usean pyhimyksen suojelukseen.
En tiedä, onko katolisella ajalla vanhempien ammatilla ollut merkitystä lasten nimeen siten, että esim. tykkiupseerin tytär olisi ristitty Barbaraksi, joka on tykistön suojeluspyhimys.
Katoliset lapset ovat kuulemma esim. Irlannissa saaneet konfirmaatiossaan - mikä voi olla heillä eri niminen toimitus - valita itselleen toisen etunimen.
Meillä on nimenantoon ollut aiemmin sosioekonomisia perusteita. Jotkut ristivät lapsen nimellä, joka oli tämän syntymäpäivänä allakassa, ja totesivat, että vanhemmat olivat niin köyhiä, ettei ollut varaa enempään kuin yhteen nimeen. Eihän se oikeasti maksanut mitään tietenkään.
Toisaalta meillä on ollut varattomia perheitä, jotka ovat halunneet uskoa parempaan tulevaisuuteen, ja antaa lapsiilleen kolme prameata ja erittäin yläluokkaista nimeä - "kun se ei maksa mitään", ja ajatella, että lapset aikanaan saavuttaisivat sellaisen aseman, johon nimet sopisivat.
Isän ja isoisän nimet pojilla ja äidin nimet tyttärillä ovat olleet yleisiä meilläkin. Ja siihen aikaan, kun perheet ovat olleet suuria ja lapsikuolleisuus korkea, on saatettu ristiä myöhemmin syntynyt vauva aiemmin kuolleen sisaruksen kaimaksi. Tämän merkitystä en tiedä, ellei kyseessä ole ollut suvussa tyypillinen etunimi.
Yhdysvalloissa olen kuullut ristittävän esikoispoikia isoisän mukaan, ja siihen lisätty sitten sukulaisten nimiä, usein myös sukunimiä, mikä on vähitellen maallistuttaessa johtanut siihen, että ilman varsinaista sukupuolineutraalia nimeämistä USA.ssa on vaikea tietää nimestä, onko sen kantaja mies vai nainen, ja eurooppalaisen on vaikea tietää, miten ihmistä puhutellaan tai tituleerataan.. Siellä on myös joillakin tapana käyttää ihmisistä vain etunimien etukirjaimia, kuten J.R. Ewing. En itse asiassa tiedä, miksikä J. R. oli ristitty.
Latinokulttuurissa näkee samoin isoisän tai isän kaimoja, varsinkin esikoispojan esikoispoika saattaa olla isoisän kaima.
Espanjankielisessä kulttuurissa henkilöillä on usein kaksi etunimeä, joita käytetään tavallisesti kuin ne olisivat yksi, vaikka niissä ei ole väliviivaa ja ne kirjoitetaan erikseen.
Luin äskettäin jostakin, että Venäjällä on sallittu vain yksi etunimi.
Ruotsissa tulee ensi vuoden alusta voimaan uusi nimilaki, joka merkitsee ainakin sukunimien osalta suurta muutosta. En ole vielä selvillä, m iten paljon se vaikuttaa etunimiin vai vaikuttaako lainkaan.
Voisiko tavan takana olla myös se, että Suomessa ennen ihmisillä oli aina isännimi (tai äidinnimi) etunimensä perässä..? Siis esim. "Pekanpoika" tai "Laurintytär". Eli etunimi, isännimi (=patronyymi) ja lopuksi sukunimi (idässä) tai talonnimi (lännessä). Kun tämä käytäntö jäi unholaan, niin on voitu kuitenkin kaivata jotain tilalle - yksi etunimi on voinut tuntua vähän vajavaiselta...
Kommentoi vastausta