Hei, etsin jousikvartelille partituuria kappaleesta Romanssi. Yksi kuuluisin kappaleen esittäjä taitaa olla Leif Wager. Kappaleen on säveltänyt Nils- Eric Fougstedt. Mistä helsingin kirjastosta haku kannattaisi aloittaa ja onko kyseistä nuottia edes saatavilla?
Vastaus
Tätä Fougstedtin romanssia "Sua vain yli kaiken mä rakastan" on levytetty ja julkaistu nuotteina monenlaisena versiona, mutta ainakaan HelMet-kirjastoista ei löydy sovitusta jousikvartetille. Viola-tietokannastakaan ei tällaista sovitusta löytynyt, joten sellaista ei kaupallisesti ole melkoisella varmuudella julkaistu. Myöskään musiikin kustantajia edustavan Music Finlandin verkkosivuilta ei löytynyt viitettä tällaiseen sovitukseen.
Joitakin kamarimusiikkisovituksia on olemassa, esimerkiksi pianolle, viululle ja sellolle (Fennica Gehrman M-55009-321-8), jonka voi lainata Sibelius-Akatemian tai Metropolian kirjastosta. Sibelius-Akatemian kirjastosta löytyy myös sovitus trumpetille, käyrätorvelle ja pasuunalle, mutta siinä ollaan tietysti jo aika kaukana jousikvartetista.
Valitettavasti valmista sovitusta ei taida löytyä.
Heikki Poroila
Kommentoi vastausta