Kirjastoissa järjestetään näyttelyitä, mutta jos näyttelynpitäjällä on esimerkiksi jokin kokoelma, niin millä perusteella hän saa pitää näyttelyn? Kun hänen…

Kysytty

Kirjastoissa järjestetään näyttelyitä, mutta jos näyttelynpitäjällä on esimerkiksi jokin kokoelma, niin millä perusteella hän saa pitää näyttelyn? Kun hänen kokoelmansa teokset eivät ole hänen tekemiään? Olen nähnyt tälläisiä näyttelyitä ja ihmetellyt asiaa. Eihän tuo minua haittane, mutta kiinnostaa tietää mihin se perustuu, että näin saa tehdä.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Jos puhutaan tekijänoikeuden suojaamista teoksista - kuten oletan kysyjän tarkoittavan -, oikeus näyttelyn järjestämiseen nojautuu tekijänoikeuslain §20:een. Sen mukaan "Kun teoksen kappale on tekijän suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu, kappaletta saadaan käyttää teoksen näyttämiseen julkisesti." Kun laissa ei ole rajoitettu oikeutta minkään teoslajin osalta, se koskee kaikkia.

Jos näyttelyssä on esine tai kohde, joka ei nauti tekijänoikeuden suojaa, esimerkiksi vanha raha tai postimerkki, sen esillepano perustuu omistusoikeuteen, jonka nojalla esineet on annettu näytteille pantaviksi.

Heikki Poroila

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.