Onko olemassa jokin määritelmä sille, miten tunnistaa onko jokin eloton vai elollinen, jos esimerkiksi kiven sanotaan olevan eloton, mutta kivellä kasvavan…

Kysytty

Onko olemassa jokin määritelmä sille, miten tunnistaa onko jokin eloton vai elollinen, jos esimerkiksi kiven sanotaan olevan eloton, mutta kivellä kasvavan kukkasen elollisen? Mitkä asiat erottavat elollisen elottomasta?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Sekä eloton että elollinen aines muodostuvat atomeista ja vain niiden järjestäytymistapa määrittää sen kumpaa lajia kohde on. Siksi eron tekeminen voi joskus olla vaikeaa. Alla kuitenkin muutamia määritelmiä.

Elävä aines elää muutoksessa. Se syntyy, kasvaa, lisääntyy ja kuolee. Elollinen syntyy toisesta saman lajin yksilöstä. Jos taas ajatellaan elottomia mineraaleja niin ne pysyvät muuttumattomina ellei niitä käsitellä (esim. hajoteta tai kuummenneta).

Eloton tarkoittaa sellaista ympäristön kohdetta, joka ei koskaan ole elänyt. Elollinen sen sijaan on sellaista, joka elää tai on joskus elänyt.

Elolliset organismit reagoivat ympäristön muutoksiin (esim. lintujen syysmuutto), jonka avulla ne sopeutuvat ja pysyvät hengissä. Elottomilla kappaleilla ei ole vastaavaa kykyä.

Lähteet ja lisätietoa:
Tola, Jose: Biologia, 2010
http://www.edu.fi/perusopetus/biologia_ja_maantieto/biologia_1_4/elolli…

6 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.