Osoitan kysymyksen Kemiin, koska siellä näkyy olevan lehti, josta kysyn. Teillä on lehti Nasta 1959. Oliko juuri tänä vuonna, jolloin Kaarina Helakisa voitti…

Kysytty

Osoitan kysymyksen Kemiin, koska siellä näkyy olevan lehti, josta kysyn.
Teillä on lehti Nasta 1959.
Oliko juuri tänä vuonna, jolloin Kaarina Helakisa voitti Nasta-lehden kirjoituskilpailun, jonka palkintona oli lassie-koiranpentu? Onko hänen kirjoituksensa teillä olevassa lehdessä?
Yksi asia tässä kilpailussa on jäänyt ajatteluttamaan minua. Kilpailu saattoi olla edellisenä taikka seuraavan vuonnakin.
En asu nyt Kemissä, mutta käyn siellä usein.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Valitettavasti kysymäsi lehti ei ole Kemin kaupunginkirjaston kokoelmissa vaan se kuuluu Kemin sarjakuvakeskuksen kirjastoon. Sarjakuvakirjaston aineisto on ainoastaan tutkijoiden käytössä siten, että he ovat itse tulleet paikan päälle etsimään tarvitsemaansa tietoa (sarjakuvakirjastossa ei ole omaa henkilökuntaa). Tällä hetkellä tämäkään ei onnistu, sillä kirjasto on vastikään muuttanut ja kokoelma on vielä järjestelemättä.

Huomasin kuitenkin, että kyseinen lehti on myös Kuopion Varastokirjastossa. Jos otat yhteyttä lähimpään kirjastoosi niin sitä kautta lehden voisi tilata kaukolainaan tai pyytää Helakisan kirjoituksesta kopion.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.