Onko absoluuttista moraalia olemassa?

Kysymyksesi voisi tarkoittaa kahta asiaa: ensinnäkin sitä, onko olemassa jotain käyttäytymissääntöjä, joita noudatetaan kaikissa kulttuureissa, ja toisekseen sitä, onko olemassa jotain käyttäytymissääntöjä, joita kaikkien pitäisi noudattaa. Nämä kaksi kysymystä sekoitetaan usein toisiinsa, mutta filosofi David Humen mukaan nimetyn Humen giljotiinin nojalla ne ovat oikeastaan erillisiä kysymyksiä: pelkistä tosiasioista ei voi päätellä sitä, mitä asioiden pitäisi olla. Kysymykset eivät riipu toisistaan, sillä ihmisten tosiasiallinen käytös ja kulttuurien tosiasialliset tavat eivät välttämättä ole moraalisia: vaikka kaikkialla maailmassa esimerkiksi orjuutettaisiin ihmisiä surutta, voisi silti olla, ettei näin pitäisi tehdä.

Ensimmäiseen kysymykseen voisi vastata kulttuurientutkimus: voimme suoraan tutkia, onko olemassa olevilla kulttuureilla samanlaisia tabuja, kieltoja ja normeja. Mikäli yhteisiä moraalinormeja paljastuisi, voisimme etsiä tällaiselle yhteiselle moraalikoodistolle selitystä vaikkapa ihmiskunnan syntyhistoriasta. Esimerkiksi evoluutiopsykologiassa inhimillisen ajattelun ja käyttäytymisen piirteitä pyritään selittämään evoluutioteorian pohjalta.

Suomalaiset ovat olleet moraalin evoluutiopsykologisessa tutkimuksessa jopa uranuurtajia, sillä 1800- ja 1900-lukujen taitteessa vaikuttanut Edward Westermarck esitti kaikille kulttuureille yhteisten moraalikäsitysten syntyneen evoluution avulla. Westermarck ajatteli esimerkiksi, että insestikielto on kaikille ihmiskulttuureille yhteinen sääntö ja että sen taustalla on ihmisten sisäsyntyinen haluttomuus paritella lapsuudesta asti läheisten ihmisten kanssa. Tämän haluttomuuden alkuperä taas olisi ihmislajin evoluutiossa: insestisuhteesta syntyneet lapset ovat usein sairaalloisia, joten insestiä välttäneiden ihmisten jälkeläiset ovat saaneet kilpailuetua taistelussa resursseista. Tässä mielessä absoluuttinen moraali siis olisi olemassa: tarkemmin sanottuna joitakin moraalinormeja noudatetaan kaikissa inhimillisissä kulttuureissa.

Westermarckin pääteos on kaksiosainen The Origin and Development of the Moral Ideas (1906-1908) ja sen ensimmäinen osa on ilmestynyt suomeksi nimellä Moraalin synty ja kehitys (1933). Uudempia evoluutiopsykologian ja moraalin suhdetta käsitteleviä kirjoja on esimerkiksi Frans de Waalin Hyväluontoinen (1998, Terra Cognita).

Toinen kysymys on sitten taas filosofian ja erityisesti etiikan ja moraalifilosofian heiniä: vaikka evoluutiopsykologi tutkisi kuinka paljon sitä, miten ihmiset tosiasiallisesti käyttäytyvät, hän ei pystyisi kertomaan, miten heidän pitäisi käyttäytyä. Vaikeutena etiikassa onkin juuri sen perusteleminen, miksi ihmisten pitäisi käyttäytyä jollain tavalla. Vastauksia kysymykseen on ollut miltei yhtä monta kuin eri filosofia, mutta usein filosofienkin perusteluissa on liian helposti vedottu juuri ihmisten tosiasialliseen käyttäytymiseen.

Immanuel Kantilla oli melko vakuuttava ajatus moraalinormien perustelemisesta. Hän oletti, että niin sanotut imperatiivit eli käskylauseet ovat ainakin mielekkäitä: tällaisten imperatiivien joukkoon kuuluisivat paitsi sellaiset moraalilauseet kuin "älä tapa", myös sellaiset ehdolliset ohjeet kuin "jos haluat ajaa autoa, hanki ajokortti". Jos tällaisten lauseiden esittäminen taas on mielekästä, silloin niiden esittäjän on oletettava ainakin, että käskyjen ja neuvojen kuulija on vapaa päättämään, toimiako niiden mukaisesti: emmehän esitä moraalisia vaatimuksia kivillekään, koska oletamme, ettei kivellä ole valinnanvapautta. Näin kaikenlainen moraali edellyttäisi ainakin valinnanvapauden kunnioittamista: jos yritän esimerkiksi fyysisesti pakottaa toisia toimimaan haluamallani tavalla, en voi samalla esittää heille moraalisia vaatimuksia enkä antaa heille edes ohjeita. Ainakin Kantille siis vapaus muodostaisi absoluuttisen moraalin pohjan: toisin sanoen vapaus on jotain, mitä ei saa kahlita.

Immanuel Kantin etiikkaa on suomeksi luettavissa teoksesta Siveysopilliset pääteokset (1990, WSOY). Muita etiikan klassikoita ovat esimerkiksi Platonin Gorgias (suomennettu teoksessa Teokset 2, 1978), Aristoteleen Nikomakhoksen etiikka (1989, Gaudeamus), Spinozan Etiikka (1994, Gaudeamus), John Stuart Millin Utilitarismi (2000, Gaudeamus), G. E. Mooren Ethics (1955) ja Emmanuel Levinasin Etiikka ja äärettömyys (1996, Gaudeamus).

Kysyit tarkennuksena, voisiko suuria kulttuurisia eroja moraalikäytännöissä syntyä, jos absoluuttinen moraali olisi olemassa. Jos absoluuttinen moraali ymmärretään jälkimmäisellä tavalla eli absoluuttisena sääntönä, miten kaikkien pitäisi toimia, kulttuurieroja voi tietysti syntyä: sillä, miten ihmisten pitäisi toimia, ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, miten yksittäiset ihmiset ja kulttuurit tosiasiassa toimivat. Jos absoluuttinen moraali taas ymmärretään ensimmäisellä tavalla eli yleisinä sääntöinä, joita kaikki kulttuurit tosiasiallisesti noudattavat, voisi kulttuurieroja siltikin syntyä. Voi nimittäin olettaa, että osa moraalisäännöksistä on kaikille kulttuureille yhteisiä, mutta osa ei.

Lopuksi tiedustelit, miksi kannibalismia on harjoitettu joissain kulttuureissa. On itse asiassa melko kiistanalaista, onko kannibalismia esiintynyt kovinkaan laajalti. Esimerkiksi antropologi William Arens esitti kirjassaan The man-eating myth (1979), että usein kannibalismisyytösten takana on ollut vain halu mustamaalata toisia kulttuureita. Yleensä kannibalismia onkin harjoitettu vain äärimmäisissä olosuhteissa, kun ihmisten lisäksi muuta syötävää ei ole ollut tarjolla.