Etsin runoa, jonka isoisäni on lukenut Tapio Rautavaaran elämäkerrasta useita vuosia sitten. Runo liittyy tapaukseen, jossa Olavi Virta ja Tapio Rautavaara olivat esiintymässä yhdessä, mutta Virta joutui keskeyttämään esiintymisen ilmeisesti humalan takia. Rautavaara pelasti tilanteen astumalla lavalle ja lausumalla runon, jonka nimi isoisäni mukaan oli Laulaja taivaanportilla. Hän muisteli kirjoittajan olevan Veikko Virmavirta.
Vastaus
Tapio Rautavaaran omaelämärrasta En päivääkään vaihtaisi pois (Kirjayhtymä, 1978) löytyvä Laulaja taivaan portilla -runo on Veikko Virmajoen eli oikealta nimeltään Arvo Kalliolan (1894-1956) käsialaa. Kalliola tunnetaan paremmin sanoittajana, ja hänen sanoituksistaan löytyy listaus Suomen äänitearkistosta (http://www.aanitearkisto.fi/firs2/kaantaja.php?Id=Kalliola+Arvo). Painettuja runo- tai sanoituskokoelmia häneltä ei ole julkaistu, joten runo on parhaiten saatavilla Rautavaaran kirjasta.
Myös Lauri Pohjanpäällä on runo Laulaja taivaan portilla. Se on julkaistu ensimmäisen kerran Pohjanpään esikoiskokoelmassa Mielialoja (1910) ja myöhemmin esim. kokoelmassa Kaipuu ylitse ajan: valitut runot 1910 - 1954. Oskar Merikanto on säveltänyt runon, ja sen ovat levyttäneet mm. Jorma Hynninen, Mauno Kuusisto ja Ritva Auvinen.
Kommentoi vastausta