Hei!
Lapsuudessani 90-luvulla kuuntelin paljon äänikirjoja kasetilla ja ne ovatkin keskeisellä sijalla kirjallisissa lapsuudenmuistoissani. Nyt olen viimeaikoina hakeutunut vanhojen suosikkieni pariin, kun vielä kasetteja on saatavilla kirjastoissa, mutta yksi on jäänyt uupumaan: en millään saa päähäni minkä niminen oheinen teos on mahtanut olla.
Kirja sijoittui historialliseen Suomeen, luultavasti Helsinkiin tai Turkuun. Keskeisessä osassa on nuoria naisia, joiden avioitumista tai avioitumattomuutta kirjassa käsitellään. Keskeisessä roolissa on hieman varttuneempi nuori nainen, josta on kovaa vauhtia tulossa vanhapiika, mutta jolla ei ole tuntunut olevan aikomustakaan avioitua. Kuvioissa tottakai oli myös mies, jota tämä nainen ymmärsi lopulta rakastavansa, mutta kun nainen ratsastaen lähti kertomaan asiaa miehelle, loukkasi hän kasvonsa. Mies ei kuitenkaan arpisista kasvoista lopulta välittänyt.
Kirjassa oli myös kohtaus, jossa tämä nainen kävi ystävättärensä kanssa kirjakaupassa ja koska häntä luultiin rouvaksi, hän sai kirjat mukaansa eivätkä ne päätyneet suvun vanhempien naisten liimasensuuriin.
Mahtaisiko kirjastonhoitajilta löytyä tietoa siitä, mistä kirjasta mahtaisi olla kyse? Äänikirjan olen kuunnellut 90-luvun puolivälin ja lopun välillä ja luulen, että sen tyyli on ollut jotakin Kaari Utrion tapaista.
Kiitos avusta!
Vastaus
Kuvauksen perusteella kyseessä on varmaankin Kaari Utrion Rakas Henrietta, joka sijoittuu 1840-luvun Helsinkiin. Kirja ilmestyi Tammen kustantamana 1977, ja äänikirjana 1996.
Kommentit
Sanojen Aika -linkki ei toimi. Tässä toinen:
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_36826
Kommentoi vastausta