Haluaisin tietää, mikä on Suomen ensimmäinen televisiossa esitetty kotimainen elokuva ja mikä on ollut esitysajankohta. Entä kuinka monta kotimaista elokuvaa…

Kysytty

Haluaisin tietää, mikä on Suomen ensimmäinen televisiossa esitetty kotimainen elokuva ja mikä on ollut esitysajankohta. Entä kuinka monta kotimaista elokuvaa on sellaista, joita ei ole vielä kertaakaan nähty televisiossa?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Ensimmäinen TES-TV:n kokoillan elokuva oli Hannu Lemisen ohjaama Rosvo-Roope (1949) 25. maaliskuuta 1956.
Vastaanottimia oli tuolloin käytössä ehkä 350 kappaletta.
Lähde: Television viisi vuosikymmentä : suomalainen televisio ja sen ohjelmat 1950-luvulta digiaikaan / toim. Juhani Wiio
Helsinki : Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2007. - 675 s. : kuv.
ISBN 978-951-746-939-5
s. 582

Säilyneistä kotimaisista pitkistä elokuvista, eritoten Suomi-Filmin, Fennada-filmi ja Suomen Filmiteollisuuden tuotannosta on televisiossa esitetty valtaosa. Tuoreempaa tuotantoa on esittämättä samoin pienten yhtiöiden tuotantoa. Keskustelussa heitettiin esiin 7 %.
Lähde: keskustelu Suomen kansallisfilmografian työryhmän jäsenten kanssa KAVA 5.3.09.

Yksittäisten elokuvien esitystieotoja voi tarkastella Elonetista.
www.elonet.fi

Toisaalta voisi vastata, etttä valtaosa suomalaisista elokuvista, mukaanlukien lyhytelokuvat, dokumentit yms. on esittämättä televisiossa.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.