Tarvitsisin tietoja matkustus-/ liikenneturvallisuudesta (lentokoneet ja laivat).

Kysytty

Tarvitsisin tietoja matkustus-/ liikenneturvallisuudesta (lentokoneet ja laivat).

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kerroit lisätiedoissa, että teet aiheesta päättötyötä ja että työhösi liittyy haastattelututkimus matkustavaisille. Tiedontarpeesi on varsin laaja, ja yksin sen vuoksi ei ole mielekästä tätä kautta tehdä sinulle listaa materiaalista, jota voisit käyttää työssäsi. Toiseksi kaikenlaisen tutkimuksen, koulun esitelmästä graduun, päämäärä ei ole valmis työ vaan tiedonhaun ja tieteellisen työn prosessin oppiminen. Mikä tahansa työ rakentuu useimmiten siten, että lähdetään yhdestä lähteestä (tässä tapauksessa esim. haastattelutukimuksen tulokset tai kirjastoista saatava Paula Kannisen kirja "Lentopelko ja sen hallinta" (1996)) ja edetään ensimmäisen lähteen käyttämien lähteiden pohjalta eteenpäin. Lähdeluettelo kasvaa työn edetessä ja työ muotoutuu tietojen etsinnän myötä.

Aiheesta löydät varmasti materiaalia. Asiasana "liikenneturvallisuus" tuotti 91 viitettä pääkaupunkiseudun kirjastojen tietokannasta ja esimerkiksi kotimaisten lehtien artikkelitietokannasta ALEKSIsta saat runsaasti viitteitä esim. sanalla lentoturvallisuus. Myös asiasanalla lentoturvallisuus löytyy Helsingin kaupunginkirjastosta esim. kirja Uskalla lentää (1999) sekä englanninkielinen Faith, Nicholas: Black box the air-crash detectives - why air safety is no accident (1996).

Myös ulkomaisten lehtien kokotekstitietokanta tuotti sanalla "air safety" 268 viitettä. Haun rajaamista tarvitaan! Henkilökunta opastaa tai tekee puolestasi hakuja. Kyseiset tietokannat ovat tarkasteltavissa kaikissa Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteissä ja asiakkaiden työasemilla. Kysyit myös tilastoja aiheesta. Niitä löytyy Liikennetilastollisesta vuosikirjasta, katso myös tilastokeskuksen sivut http://www.tilastokeskus.fi/ .

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.