Olen kissojen ja koirien kanssa metsästänyt elokuvaa nimeltä Sateentekijä (The Rainmaker) ja maassamme ainoa (olen tutkinut kaupat sekä kirjastot) DVD kopio näyttää olevan juuri se, jota ei ole palautettu joskus vuonna 2001. Eli se taitaa olla mennyttä. Elokuva on kuitenkin klassikko, joten voisiko sen tilata kirjastoon lainattavaksi?
Vastaus
Sateentekijää löytyy VHS-kasettina mm. Tampereen, Turun ja Rovaniemen seudun yleisistä kirjastoista. DVD-levynä sitä ei tosiaan löydy mistään. HelMet-kirjastoissa ollut VHS-kasetti on jäänyt palauttamatta. Viestitän asian eteenpäin Helsingin kaupunginkirjaston hankintaosastolle.
Elokuviahan ei voi kirjastoon ostaa kaupasta, vaan ne on ostettava sellaiselta tarjoajalta, joka on huolehtinut siitä että kyseisellä elokuvalla on lainausoikeudet. Näistä oikeuksista kirjastot joutuvat maksamaan hyvästi; emme siis saa elokuvia samaan hintaan kuin yksityishenkilö niitä ostaa kaupasta.
Kommentoi vastausta