Haluaisin tietää nimen Selma merkityksen?

Kysytty

Haluaisin tietää nimen Selma merkityksen?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Selma on kelttiläinen, mm. skotlantilaisen James Macphersonin Ossianin lauluissa (1760-63) esiintyvä paikannimi Shelma (=kaunis näköala), joka teoksen saksankielisessä käännöksessä ymmärrettiin naisennimeksi. Suomessa Selman teki laajemmin tunnetuksi S. Topeliuksen runo Ljungblommor (1845). Myös ruotsalainen Selma Lagerlöf (1858-1940), joka sai etunimensä Franz Mikael Franzenin Selma-laulujen (1810) mukaan, lienee vaikuttanut nimen suosioon. Saksassa Selmaa on lisäksi pidetty lyhentymänä Anselmasta (Anselmin sisarnimi) ja Salomesta. Selma on myös islamilaisessa kulttuurissa käytetty naisen nimi, joka kirjoitetaan joskus muodossa Salma.
Suomalaisessa almanakassa Selma on ollut vuodesta 1857, ja nimi oli todella yleinen 1800-luvin lopussa ja 1900-luvun alussa. Sotien jälkeen nimestä tuli harvinainen. 2000-luvun vaihteessa Selma-nimi on jälleen yleistynyt, myös Ruotsissa. Nimi on nyt siellä 46:ksi yleisin vastasyntyneille annettu tytön nimi, kun se vielä vuonna 2000 oli sijalla 86. Ruotsin almanakassa nimi on ollut vuodesta 1901, nimipäivä 27.6.
Lähteet: Saarikalle, Anne: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön. Gummerus, 2007;
Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. WSOY, 2001;
Vilkuna, Kustaa: Etunimet. Otava, 2003;
http://www.sofi.se/servlet/GetDoc?meta_id=1443
http://sv.wikipedia.org/wiki/Selma_(f%C3%B6rnamn)

23 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.