Sain tuossa tietää, että minusta tulee isä (jee!) :) Molemmille se ensimmäinen muksu ja pitäisi ottaa selvää, mitä kaikkea on odotettavissa. Ensimmäinen…

Kysytty

Sain tuossa tietää, että minusta tulee isä (jee!) :) Molemmille se ensimmäinen muksu ja pitäisi ottaa selvää, mitä kaikkea on odotettavissa. Ensimmäinen neuvola-aika on vasta tammikuussa kun ennen sitä lapsi kuulemma saattaa "menehtyä" aika helpostikin - mutta varmistaaksemme raskauden jatkuvuuden, olisi mielestäni hyvä jo tässä vaiheessa saada tietää, esimerkiksi mitä ruoka-aineita ja/tai liikuntalajeja puolisoni kuuluisi välttää ja muita oleellisia asioita. rööki, viina ja punainen liha kiellettyjä jep, mutta mitään muuta en sitten tiedäkään :)

Lisäksi olen kuullut jos jonkinlaista urbaania legendaa raskaana olevan naisen mielialavaihteluista, yllättävistä mielihaluista yms - tästä olisi myös kiva lukea tarkemmin asiaa, ei pelkästään biologisessa mielessä, vaan myös ihan käytännön asiaa, mitä kaikkea on odotettavissa ja miten niihin pitää suhtautua. Jos joku tällainen "miehen elämää raskauden aikana"-perusteos on olemassa, hienoa :)

Ongelma ei niinkään ole tiedon määrä vaan laatu - googlella kyllä löytyy jos jonkinlaista palstaa ja paperia ja kirjakaupat niinkuin kirjastotkin pursuavat aiheen teoksia ja lehtiä; mä nimenomaan toivoisin teiltä tiedon rajaamista.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Onneksi olkoon.

Perusteos tässä voisi olla Suomalainen vauvakirja.

Isyyden näkökulmasta Helmet-hausta löytyy sanapareilla
isät raskaus tai isyys raskaus
esimerkiksi seuraavat teokset:
Isä syntymässä : vauvan odotus, syntymä ja hoito / Hanna Hirvonen

Turvallisuutta ja varmuutta lapsen odotukseen : äitien ja isien kokemuksia raskaudesta ja äitiyshuollosta / Riitta Paavilainen, Väitöskirja, Tampereen yliopisto
Myös verkkojulkaisuna http://acta.uta.fi/teos.phtml?7707

The guy's guide to surviving pregnancy, childbirth and the first year of fatherhood / Michaal Crider

Your pregnancy for the father-to-be : everything dads need to know about pregnancy, childbirth, and getting ready for a new baby / Glade B. Curtis and Judith Schuler

Sanaparilla raskaus liikunta löytyvät esim. kirjat:
Odottavan äidin liikunta / Judy Difiore

Pregnancy and fitness : all you need to know to exercise safely and effectively throughout pregnancy / Cherry Baker

Haulla raskaus ravitsemus tai raskaus ruokavaliot kirjat:
Lapsi, perhe ja ruoka : imeväis- ja leikki-ikäisten lasten, odottavien ja imettävien äitien ravitsemussuositus
Odottavan äidin ruokavalio / Fiona Wilcock

Raskausajan ravitsemus

What to expect : eating well when you're expecting

Haulla tunteet raskaus löytyvät esim. kirjat:
Raskausajan mahdollisuudet : kun suhteet syntyvät ja kehittyvät / Margareta Brodén
Ra(s)kas raskaus / Sari Helin, Sinikka Pakeman

Perhevalmennukseen ja mahdolliseen isyysvalmennukseen kannattaa osallistua, Helsingin neuvoloiden perhevalmennuksesta:
http://www.hel.fi/wps/portal/Terveyskeskus/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT…
Katso myös sivulla oleva linkki Tietoa isille.

Väestöliiton sivuilta löytyy hyvää tietoa, esim. artikkeleita http://www.vaestoliitto.fi/pikkulasten_vanhemmat/artikkeleita/

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.