löytyyköhän jotain yhteistä TAUSTAA sille, että sana/olento "MARA" tai sen johdannaisia esiintyy sekä skandinaavisissa että suomalaisissa tarustoissa (siitä johdettu esim. ruotsin "mardröm") että hindulaisuus/budhhalaisuudessa? molemmissa yhteyksissä Mara viittaa johonkin "pahaan", usein naispuoliseen.
Vastaus
Monissa kulttuureissa on ennen vanhaan uskottu että painajaisunia ovat aiheuttaneet nukkuvia ihmisiä kiusaavat henkiolennot, painajaiset. Skandinaavisen ja germaanisen kulttuurin alueella, ja siis esim. ruotsin kielessä tuollaisia olentoja on voitu kutsua nimityksellä "mara", suomessa nimellä painajainen. Suomalaiseen sanastoon mara lienee levinnyt juuri ruotsin ja skandinaavisen kulttuurin alueelta.
Usein Mara-olentojen ymmärrettiin olevan naispuolisia kiusanhenkiä, jotka pystyivät pujottautumaan esim. oksan- tai avaimenrei'istä sisään nukkuvien ihmisten luo. Mara-henki saattoi asettua nukkuvan ihmisen päälle ja aiheuttaa tälle näin ahdistavia painajaisia tai myös fyysistä pahoinvointia. Joissakin tarinoissa mara saattoi päivisin olla normaali ihminen, joka ei tiennyt muuttuvansa öisin maraksi.
Myös intialainen sanskritin kieli kuuluu skandinaavisille ja germaanisille kielille sukua oleviin indoeurooppalaisiin kieliin, joten mara-sanan intialaiset ja skandinaaviset merkitykset voivat siis hyvinkin olla kaukaista sukua keskenään.
Buddhalaisessa mytologiassa Mara on miespuolinen paholainen, kiusaaja, demoni, kuolema. Hindulaisessa mytologiassa Mara on naispuolinen kuoleman jumalatar.
Alunperin indoeuroopplaisissa kielissä sana mara viittaa juuri kuolemaan. Kielitieteilijöiden mukaan sanan alkuperäisenä juurena on voinut olla varhaisen indo-eurooppalaisen kielen sana "mer", joka on tarkoittanut esim. vahingoittamista. Slaavilaisen kulttuurin painajaishenkiä tarkoittava sana "mora" lienee samaa juurta, samoin kuin mahdollisesti myös irlantilainen jumalatar Morrigan.
Mainittakoon, että myös latvialaisessa mytologiassa tunnetaan Mara, jota pidettiin korkeimpana jumalatterena.
Kommentoi vastausta