Tässä taannoin kysyttiin nimeä satukirjan hahmolle, munalle, jolla on housut jalassa. Vastaukseksi annettiin Kirsi Kunnaksen suomennos "Tyyris Tyllerö"…

Kysytty

Tässä taannoin kysyttiin nimeä satukirjan hahmolle, munalle, jolla on housut jalassa. Vastaukseksi annettiin Kirsi Kunnaksen suomennos "Tyyris Tyllerö". Muistan kuitenkin lapsuudestani 70-luvulla, että tuon hahmon nimi oli "Muna Tiu Vou Vou". Isäni tapasi lukea meille lapsille satuja ja tarinoita ääneen, minkä jälkeen kertomukset kuvitettiin paperille. Isä oli loistopiirtäjä, ja voin vieläkin, lähes 40 vuoden jälkeen, elävästi nähdä tuon housuihin pukeutuneen munan nojailemassa aitaan.

Samoihin aikoihin 70-luvulla isäni luki paksuhkosta kirjasta eläinsatuja, joista yksi päättyi sanoihin: "Teeri Keke itki hiukkasen ja lähti sitten kotiin". Tarinassa oli kaksi lintua, ystävykset, joiden oli tarkoitus kotimetsässä järjestää jonkinlaiset kahdenkeskiset juhlat. Toinen kaveruksista kuitenkin menehtyi juuri ennen juhlia.

Taitaa olla melko mahdoton kysymys, mutta kysyn kuitenkin: tietäisikö joku, mistä sadusta oli kyse? Tiesi tai ei, kiitos ja kumarrus joka tapauksessa, mahtava tämä teidän palvelunne!

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Minulla tuli heti mieleen sarjakuva Kieku ja Kaiku. Aihe tuntui jotenkin tutulta, olen itsekin lukenut niitä.

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.