Saako Helsingin (tai Espoon) kirjastoista Suomen Kuvalehtiä kotilainaan tai kirjastolla luettaviksi siten, että niitä ei olisi nidottu yhteen? Tarkoitukseni on…

Kysytty

Saako Helsingin (tai Espoon) kirjastoista Suomen Kuvalehtiä kotilainaan tai kirjastolla luettaviksi siten, että niitä ei olisi nidottu yhteen? Tarkoitukseni on skannata lehdistä mainoksia, eikä skannaus onnistu, kun nidottu opus on niin paksu, ettei sivua saa asetettua kokonaisuudessaan skannauslevylle.
Tarvitsen kaikki lehdet ilmestymisajalta.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Espoon osalta vastaamme Kysy kirjastonhoitajalta -palveluun jättämäänne kysymykseen näin: Meillä on Suomen Kuvalehden sidottuja vuosikertoja vuodesta 1922 lähtien ja osa on irtonumeroina. 1930-luvun Suomen kuvalehden numeromme ovat irtonumeroita, mutta ne ovat kooltaan yhtä suuria kuin sidotut vuosikerratkin, joten ei se tässä tapauksessa auta, vaikka lehden numerot ovatkin irtonumeroita. Espoossa ei ole kaikkia vuosikertoja, näyttää siltä että 1960- ja 1970- luvuilta puuttuu. Lehti ilmestyi uudessa pienemmässä koossa ainakin 1990-luvun alusta alkaen. Pasilan kirjastossa Helsingissä näyttäisi olevan lehden kaikki ilmestyneet numerot. Mikäli Helsingissäkään ei ole suurempikokoista tasoskanneria, on mahdollista pienentää isokokoisten lehtien kuvat ensin valokopiokoneella ennen skannaamista.

Helsingin tilanne: Pasilan kirjavarastossa on kaikki ilmestyneet Suomen kuvalehdet, mutta sidottuina vuosikertoina. Tarpeeksi isoa skanneria ei myöskään ole. Pasilan kirjastosta lehtiä ei lainata, mutta ne saa kirjaston tiloihin käyttöönsä. Myös Vantaan Tikkurilan lehdet ovat sidottuja.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.