Minmonen oli tää Asunnan ( ?) jouluruno kokonaisuudessaan. "Kaulana, kaukana Trondheimissa, mennyttä muistavat: keittion pankolla harmaa kissa, muija ja…

Joulukertomus (Heikki Asunta: Ristikkoikkuna, 1931)

Andersson seisoo ruotelissa
keskellä ulappaa.
Ruumis on raskaasti uuvuksissa,
nukkua vain ei saa.

Islannin reittejä kyntää priki
silliä lastinaan.
Jäävuoripartiot uivat liki.
Ehkäpä upotaan.

Kapteeni makaa kajuutassa
roikkuvin jäsenin.
Äijä on tunnelihumalassa,
sehän on selväkin!

Jäämeren valkea aavesaatto
hyökkäysvalmis on.
- Saakeli, nythän on jouluaatto,
älyää Andersson.

Hällä on huusholli Trondhjemissa,
talo ja tavarat,
keittiön uunilla harmaa kissa,
muija ja mukulat.

Siellä on joulu ja juhlamieltä,
kuusikin on, kenties.
Tuttuja ääniä kuulee sieltä
uupunut ruorimies.

Mukulat tanssivat saksanpolkkaa,
kynttilä lepattaa,
farbruuri vanhaa kirjaa tolkkaa,
sekin on mukavaa.

Hiipii luihuna jäinen vuori,
keulassa rysähtää.
Niinkuin heiverö haavankuori
styyrpuuri repeää.

Kapteeni vääntyy kajuutasta
vaisusti kiroten,
ryyppää vaieten nassakasta
pisaran viimeisin.

Ei ole kellään pumpunvarteen
tarttua halua.
Parasta tyytyä lauseparteen:
mennyttä kalua!

Vene on laskettu. Täysi lasti.
Andersson puuttuu vain.
Hän jää laivalle loppuun asti
kauaksi tuijottain.

Ylitse reelingin jäisen partaan
länttä hän tähyää,
virkkaa aamenen jäyhän, hartaan,
muuta ei enempää.

Kaukana, kaukana Trondhjemissa
mennyttä muistavat
keittiön uunilla harmaa kissa,
muija ja mukulat.

Lähde: Tämän runon haluaisin kuulla 3 (2000)