Eteläranta 8 , Helsinki. Talon historia sekä asukkaat
Vastaus
Wikipedian artikkelissa kerrotaan, että Eteläranta 8:ssa nykyisin sijaitseva rakennus on nimeltään Kirkon talo (ruots. Kyrkans hus) ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hallintorakennus. Kirkkohallitus ja Kirkon eläkerahasto ostivat Kirkon talon vakuutusyhtiö Ilmariselta vuonna 2012 ja Kirkkohallitus muutti tiloihin kesällä 2014. Arkkitehtitoimisto Ola & Ethel Hanssonin suunnittelema talo on alun perin rakennettu Finska Ångfartygs Aktiebolagetin eli Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön (SHO) toimistoksi vuonna 1955. SHO:n jälkeen talossa ovat toimineet muun muassa Japanin Suomen-suurlähetystö ja asianajotoimisto Hannes Snellman.
Näiden tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että rakennus ei ole ollut asumiskäytössä.
Lisätietoja voit etsiä myös seuraavista teoksista ja artikkeleista:
Olli Seppälä. Kirkkohallitus muuttaa Etelärantaan. Kotimaa. 1.6.2012.
Matti Kojonen says. Katajanokan sokkeloista Etelärannan selkeisiin kerroksiin. Kirkonkello. 16.7.2014.
Eeva Järvenpää & Sirpa Räihä. Ensimmäisiä esikaupunkeja: Kertomuksia Kaartinkaupungin ja Kampin kortteleista. 2009.
Kirsti Toppari. Puhvelista Punatulkkuun: Helsingin vanhoja kortteleita. 2000.
Kauppatori: kaupunkirakennehistorian selvitys. Helsingin kaupunki. Kaupunkisuunnitteluvirasto. 2016. https://www.hel.fi/hel2/ksv/julkaisut/aos_2016-1.pdf.
Lähde:
Kirkon talo. Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkon_talo. Viitattu 2.12.2024.
Kommentoi vastausta