Saako Kansikuvahaustanne kopioida haluamiaan kirjojen kansikuvia ja julkaista niitä Facebookissa osana omia FB-julkaisuja?

Kysytty

Saako Kansikuvahaustanne kopioida haluamiaan kirjojen kansikuvia ja julkaista niitä Facebookissa osana omia FB-julkaisuja?

Vastaus

Vastattu

Kopioston sivulla kerrotaan näin:"Kirjan kansikuva ja kuvitus ovat luovan alan ammattilaisten tekemiä kuvataiteen teoksia tai valokuvia, joita suojataan tekijänoikeuslailla. Jos teoksen tekijänoikeus on rauennut, sitä saa käyttää vapaasti. Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä.

Lupaa ei kuitenkaan tarvita, jos kirjan kansikuvaa näytetään vinkkauksen yhteydessä, kyse on sitaattioikeuden mukaisesta tilanteesta tai kirjan kuvitus on vain toissijaisessa merkityksessä videossa tai kuvassa.

Kopioston lupaa ei myöskään tarvita, kun kirjan kansikuva tuodaan verkkokirjastoon linkittämällä se kirjaston ja kyseisen palveluntarjoajan välisen sopimuksen mukaisesti. Aina linkit eivät toimi, kansikuvaa ei ole saatavilla tai halutaan muusta syystä kopioida tai skannata kansikuva verkkosivuille, esim. lukudiplomiin, kirjaluetteloon, verkkokirjastoon tai esimerkiksi lukudiplomiesitteeseen tai tapahtumamainokseen. Näissä tilanteissa lupamme mahdollistaa käytön.

Jos olet epävarma, tarvitsetko luvan kansikuvan tai kirjan kuvituksen käyttöön, voit olla yhteydessä Kopiostoon neuvonta (at) kopiosto.fi." Linkki sivulle

Tarvitset siis Kopiostolta luvan kansien kopioimiseen omale Facebook sivullesi.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Millä perusteella siinä sitten ei ole "kyse sitaattioikeuden mukaisesta tilanteesta"?

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.