Olen jo useamman vuoden yrittänyt löytää uudelleen erästä Turun sivukirjastosta löytämääni kirjaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Se oli jonkun suomalaisen…

Kysytty

Hei! Olen jo useamman vuoden yrittänyt löytää uudelleen erästä Turun sivukirjastosta löytämääni kirjaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Se oli jonkun suomalaisen naiskirjailijan teos, joka kertoi ison veljesporukan luona asuvasta tytöstä jossain dystooppisessa tai unenomaisessa, heidän isänsä rakentamassa talossa. Jokin salaisuus talon uumenissa oli ja salaisuudeksi se jäikin, sillä jouduin palauttamaan kirjan liian aikaisin. Sellaisen vaikutelman sain, että ydinsota oli käyty ja tyttö oli jotenkin paennut oman päänsä sisään. Voi että, kun epätietoisuus raastaa!

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kyseessä voisi olla Tiina Raevaaran esikoiromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas vuodelta 2008. Romaani on painajaismainen kuvaus ydinpommien tuhoamasta maailmasta. Tuhoalueilla vaeltanut tyttö päätyy metsän keskellä olevalle talolle, jonka hänen isänsä kerrotaan rakentaneen. Isän lisäksi talossa asuu yhdeksäntoista veljiksi kutsuttua miestä. Talossa on myös kielletty huone, jossa on synkkä salaisuus. Päähenkilö kokee menneisyyden traumat uudestaan valveilla ja unissaan.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.