Miksi Eläintarhan kenttää Helsingissä kutsutaan Eläintarhan kentäksi?

Kysytty

Miksi Eläintarhan kenttää Helsingissä kutsutaan Eläintarhan kentäksi?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Eläintarhan urheilukenttä on saanut nimensä sitä ympäröivän Eläintarha -nimisen puistoalueen mukaan. Nimi on ollut käytössä kentän rakennusvaiheesta 1907 lähtien.

1800-luvun puolessavälissä kauppaneuvos Henrik Borgström perusti osakeyhtiön, joka vuokrasi Helsingin kaupungilta Töölön lahden pohjoispuolella olevan alueen. Tarkoitus oli rakentaa paikalle vesiparantola ja muuttaa alue puistoksi. Siihen aikaan alueella oli kaupungin vuokrapalstoja. Vesiparantolan perustaminen raukesi, mutta puisto perustettiin. Sinne suunniteltiin myös eläintarhan perustamista, joten puistoa ruvettiin kutsumaan Eläintarhaksi. 1880-luvulla tämä nimi oli jo yleisesti käytössä, vaikka eläintarhaa puistoon ei tullutkaan. Puisto luovutettiin kaupungille 1877. Puiston viralliseksi nimeksi jäi Eläintarha - Djurgården. Eläintarha perustettiin myöhemmin Korkeasaareen.

Lähteet:
Helsingin kadunnimet (Helsinki, Helsingin sanomat 1992)
Helsingin kaupungin historia. III osa, ensimmäinen nide: (Ajanjakso 1809-1875)(Helsinki, Helsingin kaupunki 1950)
Kirjojen saatavuus aineistotietokannasta osoitteesta :
http://www.helmet.fi/

24 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.