Hei! Tärpästikkeli on käsittääkseni toimissaan ripeä tai rauhaton ihminen. Olen yrittänyt löytää sanan etymologiaa. Selityksiä löytyy ranskankielisistä kellon liipottimista alkaen. Yhtään järkevää juurta en ole löytänyt. Kotuksestakaan ei ole ollut apua. Teiltä olen aina saanut oivia vastauksia. Mistähän siis tämä tärpästikkeli- sana voisi juontaa juurensa? Terveisin Harri
Vastaus
Tärpästikkeli on poikkeuksellisen hauskan kuuloinen sana! Nettikeskusteluissa vaikuttaa olevan suht laaja konsensus siitä, että tärpästikkeli - tai jossain mainittiin sana muodossa tärpäntikkeli - merkitsee vilkasta tai levotonta lasta.
Mutta virallisemmista lähteistä, kuten murresanakirjoista, sanaa ei löytynyt. Asian selvittämistä vaikeuttaa erityisesti se, että 8-osainen Suomen murteiden sanakirja päättyy k-kirjaimeen kurvottaa-sanan kohdalle, ja verkkoversio Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Kotus) sivuilla on tällä hetkellä kohdassa nihteä.
Että sikäli tässä ollaan kysymyksen kanssa aika lailla puhtaan kaulan kanssa, etteivät relevantit lähteet yllä tärpästikkeliin asti, mutta jos Kotuksen kielineuvonnan kyselylomake on vielä käyttämättä, niin se voisi olla seuraava lähde - kyselylomake tosin näyttää siirtyvän kesätauolle huomenna 14.6., mutta ehkä kysymyksen kanssa ei olla hevosen selässä.
Kommentit
Että sikäli tässä ollaan kysymyksen kanssa aika lailla puhtaan kaulan kanssa,
Siis mitä? Hyvin ja vaivalloisesti valmistautuneena, mutta hankittua valmiutta ei sitten tarvittukaan!
Eiköhän tärpästikkeli tarkoita ns. kaikkitietävää ja itseään erinomaisena pitävää.
Näin ainakin Raumam buoles.
Kansalliskirjaston digitaalisista lehdistä hakemalla selviää, että sanan tärpästikkeli alkuperäinen, ajallisesti varhaisin merkitys on ollut 'kellon heiluri'. Sanalla on ollut myös monia muita muotoja: tärpentikkeli, tärpäntikkeli, tärpäntikku, tärppäntikku, tärppätikku, tärppästikku, tärpästikku. Kaikilla näillä löytyy osumia lehdistä, 1860-luvulta eteenpäin: https://digi.kansalliskirjasto.fi/search
Sana on vääntymä sivistyssanasta perpendikkeli (joka löytyy mm. Nykysuomen sanakirjasta: "1. mat. harv. kohtisuora, normaali. 2. vanh. kellon heiluri") tai vaihtoehtoisesti sen ruotsinkielisestä sukulaissanasta perpendikel.
Myös molemmat yllä mainitut muut merkitykset, 'rauhaton, levoton, hosuva ihminen' ja 'itseriittoinen, suuriluuloinen ihminen', kyllä löytyvät lehdistä, mutta vasta paljon myöhemmin. Ne ovat käytössä vielä nykykielessäkin.
Kommentoi vastausta