Milloin alettiin syödä kakkua syntymäpäivän kunniaksi? Katsoin juuri tv-sarjaa Rooma, joka sijoittuu n.50 eaa ja siinä Brutus onnitteli Cassiusta…

Kysytty

Milloin alettiin syödä kakkua syntymäpäivän kunniaksi? Katsoin juuri tv-sarjaa Rooma, joka sijoittuu n.50 eaa ja siinä Brutus onnitteli Cassiusta syntymäpäivän johdosta (juuri ennen suurta taistelua) ja pahoitteli ettei ole nyt kakkua. Niin mietin vaan, että mahdettiinko tuohon aikaan syntymäpäiviä edes juhlia noin? Ja juhlittiinko syntymäpäiviä ylipäätään millä lailla?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Nykyaikaisen syntymäpäiväkakkukulttuurin historian alkumetrit löytyvät 1700-luvun Saksasta, josta perinne levisi muualle Eurooppaan. Myös antiikin Roomassa syötiin ajoittain eräänlaisia kakkuja erinäisten juhlien yhteydessä, joihin myös merkittäväksi koetut syntymäpäivät kuuluivat. Sanoisin, että katsomasi tv-sarja ei välttämättä ole historiallisesti epätarkka viitatessaan syntymäpäivän juhlistamisen yhteydessä syötävään kakkuun, mutta itse arvioisin kakun puutteen pahoittelemisen olevan varsin modernista näkökulmasta kirjoitettua dialogia.

Lähteitä:

Cage, Mary & Cage, James (2012): Birthday Cakes: History & Recipes. https://www.newenglandrecipes.org/Birthday-Cake.pdf

Humble, Nicola (2010): Cake: A Global History.  

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.