Muistelen lukeneeni, että suomen kielessä olisi teoriassa yksikön 1. persoonan imperatiivi, joka olisi muotoa ”tehkääni, älkääni tehkö”. Onko tästä lisää tietoa? Onko tällaista muotoa oikeasti käytetty jossain murteessa, onko se vain teoreettinen mutta yleisesti hyväksytty muoto, vai kenties vain jonkun yksittäisen kirjoittajan keinotekoinen keksintö?
Vastaus
https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1526
Useampien lähteiden mukaan suomen kielen imperatiivi taipuu kaikissa muissa persoonamuodoissa paitsi yksikön ensimmäisessä persoonassa. Se on kuitenkin olemassa (esim. kävelkääni/kävelkäämi), mutta se on vanhahtavaa ylätyyliä, sitä käytetään erittäin harvoin eikä sitä yleensä merkitä kielioppikirjoihin. Aikamuodoista imperatiivi taipuu vain preesensissä, niin sanotuissa jussiivirakenteissa harvoin myös perfektissä.
Kommentit
Vastauksen linkki johti sivulle, josta en löytänyt vastauksen tekstissä selostettuja seikkoja. Mikä on tarkka lähdeviite, vaikkapa teoksen pykälänumeroinnin mukaan (tai painetun version sivunumerona)?
Mitähän mahtaa tarkoittaa vastauksessa "vanhahtava ylätyyli" tai kysymyksessä "teoreettinen"? Onko kysse taivutusmuodosta, jota on väkisin väännetty ja yritetty saada käyttöön jossain vaiheessa, vai onko se oikeasti joskus ollut käytössä?
Tuo vastaus vaikuttaisi otetun suoraan suomenkielisen Wikipedian artikkelista "Imperatiivi" ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Imperatiivi ). Lähteeksi mainitaan siellä tuo Ison suomen kieliopin verkkoversion sivu, jossa todellisuudessa kuitenkaan ei käsitellä vastauksessa mainittuja asioita.
Yksikön 1. persoonan imperatiivia ei suomessa liene ollut koskaan aidossa arkikielisessä käytössä. Muistelin hämärästi, että filosofi Uuno Saarnio (1896–1977) olisi ollut kiinnostunut tämän seikan filosofisista implikaatioista, ja Googlella löysinkin lisätietoa ( https://aarnipenttila.net/JohdantoJP.htm ):
"– – [Aarni Penttilä] julkaisi mm. laajan ja perusteellisen Suomen kieliopin vuonna 1957. Hupaisa yksityiskohta ja erinomainen esimerkki sekä Aarni Penttilän että Uuno Saarnion paitsi tieteellisestä yhteistyöstä, myös heidän mainiosta huumorintajustaan, esiintyy tuon Suomen kieliopin sivulla 234, jossa on ehdotus siitä, miten suomen kielellä olisi ilmaistavissa yksikön ensimmäisen persoonan imperatiivi. Tutkimuksessaan 'Arvo ja eetillisyys', Ajatus XIII, vuodelta 1945, Uuno Saarnio esittää yhdeksi eettisyyden tunnusmerkiksi tietynlaista sisäistä imperatiivisuutta. Tälle sisäiselle imperatiivisuudelle ei kuitenkaan ole kielellistä ilmaisua paitsi sanskriitin kielellä. Yhteisten pohdiskelujen tuloksena syntyi sitten muoto: saaon, tullon jne."
Kiitos kaunis.
Kommentoi vastausta