Heikki Rajala kaatui 21.7.1941 ja haudattiin 25.7. Hevoslammin kenttähautaan. Ilmoitus kaatumisesta on tullut sk-piiriin ja Reisjärven seurakuntaan 30.7. Seurakunnan hautauspäivämerkintöjen mukaan mies on haudattu 10.8.1941 Reisjärven sankarihautausmaalle. Olisiko mahdollista, että parissa viikossa on mies kesähelteillä kuljetettu sieltä korvesta pois? Hyökkäysvaiheessa varmaan haavoittuneet kuljetettiin ensisijaisesti pois. Onko mahdollista, että seurakunnalle on voitu ilmoittaa kuolleeksi (kaatuneeksi) 10.8.1941 tavan mukaan jumalanpalveluksessa ja se olisi merkitty hautajaispäiväksi? Vainajat varmaan tuotiin vasta talvella kenttähaudoista kotiseurakuntiin, vai kuinka? Saako mistään selville tietoa, milloin sankarivainaja on kuljetettu kotiseurakuntaan?
Vastaus
Henkilöstön täydennys- ja evakuointiohjesääntö (1941) kertoo, että, ellei kaatuneita voitu evakuoida kotiseudulle, haudattiin heidät tilanteeseen sopivin sotilaallisin kunnianosoituksin joko lähimpään seurakunnalliseen tai varta vasten vihittyyn sotilashautausmaahan. Kenttähautausmaista oli laadittava haudansijoin ja haudattujen numeroin varustettu tarkka kartta. Karttaa oli säilytettävä kaatuneiden evakuointikeskuksessa ja jäljennös siitä oli lähetettävä Kotijoukkojen esikunnalle.
Hämeen Kansa -lehdessä 23.9.1941 on haastateltu sotilaspastori Johannes Sillanpäätä kaatuneiden huoltoon liittyvistä kysymyksistä. Kenttähautausmaihin haudatuista kertoo Sillanpää seuraavaa: ”Kenttähautausten kautta ei ole tahdottu mitenkään riistää omaisiltaan heidän oikeuttaan saada määrätä rakkaittensa viimeinen lepopaikka. Ne on sentähden aina suoritettu se mahdollisuus huomioon ottaen, että kaatuneet ehkä myöhemmin siirretään kotiseudulleen … Tarkoituksena nim. on alunalkaen ollut, että kaatuneet, joiden siirtoa omaiset haluavat, siirretään kuljetusedellytysten järjestyttyä ja kylmän ajan tultua puolustusvoimien toimesta ja valtion kustannuksella kotiseuduilleen. Tätä varten jaetaan jo näinä päivinä suojeluskuntapiireille luettelolomakkeita siirrettävien kaatuneiden luetteloimista varten. Harras toivomme vain nyt on, että surevat omaiset kärsivällisesti jaksaisivat odottaa tätä yhteistä siirtoa eivätkä kiirehtisi anomaan joidenkin yksityisten etuoikeutettua siirtämistä ennen muita.”
Sotahistoriallisen aikakauskirjan artikkelissaan L. Saario kirjoittaa, että tilapäishautojen purku aloitettiin lokakuussa 1941 ja se päättyi maaliskuussa 1942. Haudat kaivettiin auki, henkilöllisyys tarkastettiin hautauskartasta ja tuntolevystä, ruumis siirrettiin uuteen arkkuun ja lähetettiin kotiseudulleen. Uhtualla, jossa myös Hevoslammin kenttähautausmaa oli, toimi 17. Kaatuneiden evakuointikeskus. Artikkelissa mainitaan että 17. KEK aloitti tilapäisesti haudattujen siirrot lokakuun lopulla ja työ saatiin päätökseen helmikuun alkuun mennessä. Asiakirjajälki siirrosta voisi siis olla 17. KEKin arkistossa.
Lähteitä ja lisätietoa:
- (1941). Henkilöstön täydennys- ja evakuointiohjesääntö: H.T.E.O. Osa 2, Kaatuneiden huolto. [Puolustusvoimat].
- Kaatuneiden huoltoon on meillä kiinnitetty erikoista huomiota : kenttähautausmaihin haudatut siirretään niin pian kuin mahdollista kotiseuduilleen. Hämeen Kansa 23.9.1941. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2174840/articles/81590427?page=5
- Lehtonen, Matti J. (1973). Kaatuneiden huollon järjestely Suomen sodissa 1939-1945. Sotakorkeakoulun diplomityö. Saatavilla verkossa: https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=1535282369
- Saario, L. (1989). Kaatuneiden evakuointikeskusten toiminta talvi- ja jatkosodassa. Sotahistoriallinen aikakauskirja 8 : Sotahistoriallisen seuran ja Sotatieteen laitoksen julkaisuja, 166-208. Saatavilla verkossa: https://www.sshs.fi/binary/file/-/id/44/fid/429/
Kommentoi vastausta