Miksi polkupyörän vanteissa edelleen työläät pinnat ovat yleisimmät? Muitakin keveitä puola-vanteita on kuitenkin jonkin verran olemassa.
Vastaus
Lyhyesti: jos polkupyörän vanteelle ja pyörälle tavoitellaan sekä mahdollisimman suurta lujuutta ja jäykkyyttä että toisaalta tavallisen polkupyöränostajan kukkarolle sopivaa hintaa, alumiinivanne teräspinnoilla on vielä toistaiseksi liki ainoa vaihtoehto. Ainakin tällaisen tulkinnan voi lähteiden perusteella tehdä.
Kilpapyörissä kyllä testataan ja käytetään erilaisia kevyempiä ja aerodynaamisempia materiaaleja ja rakenneratkaisuja vanteisiin ja pyöriin, mutta toistaiseksi niiden hinnat ylittänevät tavallisen kuluttajan kipurajan. Esimerkiksi hiilikuitupuolien ja -levyjen käyttö pinnojen asemasta tekee pyörästä kevyemmän ja vähentää ilmanvastusta, joista molemmista on toki etua kilpapyöräilyssä. Toisaalta etenkin levykiekko, jossa pinnat on korvattu umpinaisella vanteen sisälle asennetulla levyllä, heikentää merkittävästi ohjattavuutta tuulisissa olosuhteissa eikä siinä mielessä ole kovin ihanteellinen ratkaisu peruspolkupyörään. Toistaiseksi siis "pinnattomat" ratkaisut näyttävät olevan lähinnä kilpapyöräilyyn erikoistuneiden harrastajien heiniä.
Polkupyörän pyörien eli harrastajakielellä "kiekkojen" ominaisuuksista ja valinnasta pyöräilyaiheisen Velogi-kanavan YouTube-videolla: https://www.youtube.com/watch?v=DlzNHCG2Ieg
Hyvä peruskirja polkupyörän rakenteesta ja sen vaikutuksesta ajamiseen on Max Glaskin: Pyörä ja ihminen (Docendo 2014)
Yksityiskohtaista asiantuntemusta löytyy myös Fillari-lehden ylläpitämältä Suomen suurimmalta polkupyöräaiheiselta keskustelufoorumilta: https://www.fillarifoorumi.fi/forum/forumdisplay.php?55-Fillari-lehden-keskustelut
Kommentit
Kiitos vastauksesta! "Ripen" Velogi-kanava onkin tuttu, mutta ei hän vastannut tähän kiekkojen pinna-aiheeseen mitään. Tutustun fillarifoorumiiin, joka onkin minulle uutta.
Hieman erikoista että esim. autoissa on nykyään kaikki alumiini-vanteita, jotka ovat jopa halvempia ja ainakin kevyempiä kuin peltivanne, mikä sitten tekisi polkupyörän alumiinivanteesta puolineen kalliimman, sekä pinnojen kiristelyn eli rihtauksen monimutkaisena ja aikaa vievänä operaationa, jonka olettaisi ennemminkin kustannuksia nostavan.
Käsittääkseni alumiinivanteiden puolat eivät jousta, toisin kuin pinnavanteet. Koska tavallisissa polkupyörissä ei ole jousitusta, niin pinnavanne antanee hieman joustoa ja pehmeämpää ajoa. Polkupyörän vanne ja pinnat elävät yllättävän paljon ajaessa, kuten suurnopeuskameralla kuvattaessa ilmenee. Lisäksi autojen aluvanteetkaan eivät kestä Suomen olosuhteita ilman moninkertaista lakkapinnoitetta. Pintavaurioinen aluvanne syöpyy autossakin yllättävän nopeasti pilalle Suomen suolatuilla maanteillä.
Kommentoi vastausta