Jokin vuosi sitten puhuttiin, miten ruotsissa päätettiin lumitöistä. Jotenkin, että autoilijoiden suosiminen loppuu, ja myös jalankulkijoilla on oikeus…

Kysytty

Jokin vuosi sitten puhuttiin, miten ruotsissa päätettiin lumitöistä. Jotenkin, että autoilijoiden suosiminen loppuu, ja myös jalankulkijoilla on oikeus aurattuun katuun. Muistelen, että suomessakin puhuttiin asiasta, että voisiko toimia täälläkin...

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Ylen verkkosivuilla tosiaankin kerrottiin vuonna 2015 useiden kuntien Ruotsissa huomioineen kulkuväylien talvikunnossapidossa sukupuolten välisen tasa-arvon. Tavanomainen järjestys aurata lumesta puhtaaksi ensimmäiseksi autotiet ja vasta sitten jalankulku- ja pyörätiet katsottiin etenkin naisia syrjiväksi. Tutkimusten mukaan naiset suosivat yleisesti jalankulkua ja pyöräilyä. Miehet puolestaan turvautuivat naisia yleisemmin yksityisautoiluun. Autojen todettiin pystyvän kyllä etenemään kymmensenttisessä lumessa, mutta lastenvaunujen ja rollaattoreiden kanssa kulkevat joutuivat ongelmiin. Kokeilukunnissa auraustyöt aloitettiinkin ensimmäiseksi jalankulkuväyliltä. Sen katsottiin myös vähentävän likukastumisonnettomuuksia.

Sukupuolten välinen tasa-arvo näkyy Ruotsissa lumiaurauksessakin https://yle.fi/uutiset/3-7833598

Myös Helsingin Sanomat uutisoi Ruotsin tasa-arvoisesta lumenaurauksesta. Jutussa mainittiin Helsingissä tehdyn aloite, että kaupunki tutkisi suosiiko se miehiä lumenpoistossa. Sukupuolivaikutusten arviointi olisi maksanut kaupungille noin 4 000 euroa. Helsingin kaupunki kuitenkin piti arviointia tarpeettomana.

Helsingin Sanomat 17.1.2015

Viime vuonna Me Naiset -lehden artikkelissa kyseltiin "Miksi aurauksessa suositaan autoilevia eikä jalankulkijoita?" Ruotsin malli nostettin tässäkin esiin. 

https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000007757151.html

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kansalaisaloite tästä!

400 euroa tutkimukseen? Siitä onko 20 cm lumikasassa hankala työntää lastenvaunuja tai rollaattoria??? Äly hoi!

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.