Mitä asemamiehen ammatissa tehtiin 1930-luvulla? Oliko se eri työ kuin vaihdemiehellä?

Kysytty

Mitä asemamiehen ammatissa tehtiin 1930-luvulla? Oliko se eri työ kuin vaihdemiehellä?

Vastaus

Vastattu

Asema-, vaihde- ja junamiehillä oli kaikilla omat tehtävänsä. Asemamiesten työnkuva vaihteli jonkin verran asemasta ja sen koosta riippuen. Vaatimattomammilla liikennepaikoilla, joilla ei ollut paljon henkilökuntaa, ei voitu tiukasti pitää kiinni siitä, mitä itse kunkin virkatehtäviin kuului.

Asemamies oli eräänlainen aseman yleismies, jonka tehtäviin kuului ottaa vastaan junasta saapuva tavara, siirtää se vaunusta laiturille ja edelleen varastoon sekä vastaanottaa ja kuormata junaan asemalta lähtevä tavara. Asemamies oli vastuussa aseman varastossa olevasta tavarasta luovutukseen saakka. Myös matkatavaroiden vastaanotto ja luovutus kuului asemamiehen tehtäviin, ja toisinaan asemamies tuurasi junamiestä.

Vastaavasti junahenkilökuntaan kuuluvat junamiehet joutuivat usein asema- ja vaihdemiehen töihin, kuten kuvaus vuodelta 1938 osoittaa: "Asemamiehen tehtävät joutuu junamies hoitamaan hyvinkin usein. Esim. liikennepaikoilla, joissa on nainen hoitajana, on junamiehen huolehdittava yleensä kaikista junan siellä oloaikana esiintyvistä tavallisesti asemamiehelle kuuluvista tehtävistä, s.o. tavarain kuljetus makasiiniin ja sieltä junaan, vaihteiden kääntäminen vaihtotöiden aikana j.n.e. Vaihdemiehen tehtäviä taas joutuu junamies hoitamaan uskomattoman usein, sillä ratapihat ovat laajoja eikä vaihdemiestä ole joka paikassa vaihdetta hoitamassa vaihtotöiden ja junakohtauksien aikoina."

Rautatieliikenteen alkuvuosikymmeninä asemamiehen oli junan saapuessa väliasemille huudettava aseman nimi "selvällä ja suurella äänellä" kunkin vaunusillan kohdalla. Tämä huutamisvelvollisuus poistui kuitenkin jo vuonna 1920.

Lähde:
Mikko Laakso, Oikeilla raiteilla : raideammattilaisten työn historia

6 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.