Mikähän ihmeen nuorten scifikirja oli se, jota luin joskus 80-luvun puolivälin tienoilla, jälkeen? Siinä päähenkilö näki jotenkin äärinäöllään toiseen tai toisiin ulottuvuuksiin, ja pääsiköhän sinne jotenkin siirtymäänkin...
Olen aika ajoin yrittänyt etsiä teosta, mutta en ole löytänyt. Muistikuvatkaan eivät ole enää niin tarkkoja, mutta luulisin tunnistavani juonen ja kirjan, jos se kohdalle sattuisi.
Vastaus
Voisiko muistelemasi kirja olla Michael Enden Tarina vailla loppua? Se ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1982.
Siinä Bastian lukee kirjaa, näkee ensin kirjan maailmaan, ja myöhemmin pääsee myös siellä vierailemaan. "...hän oli sekunnin murto-osan ajan - yhden salamanlemahduksen ajan - nähnyt Valtiattaren kasvot edessään. Eikä vaan mielikuvissaan vaan ihan silmissään. Eikä se ollut harhanäky, siitä Bastian oli varma."
Kommentoi vastausta