Luin vähän aikaa sitten kepeän historiallisen kotimaisen kirjoittajan romaanin, joka sijoittui Ruotsi - Suomen historiaan. Seuraneiti oli kaiketi päähenkilö, hän oli ranskalaista sukua ja etsi todisteita syntyperästään Ruotsin hovista. Kirjassa oli muitakin nuoria naisia, romansseja ja seikkailuja. Katsoin silloin, että kirjailijalla olisi muitakin kirjoja, mutta nyt olen unohtanut sekä kirjailijan että kirjan nimen. Löytyisikö näillä tiedoilla kirjailijan nimi?
Vastaus
Kysymyksessä voisi olla Sara Medbergin kirja Kamarineitsyt, jossa kerrotaan kolmen eri naisen elämästä. Kirjaan sisältyy paljon seikkailuja ja rakkautta. Pitsinompelija Emmy salaa menneisyyttään, mutta on ylhäistä ranskalaista sukujuurta ja todistaakseen sen mm. yrittää varastaa kuninkaanlinnasta jalokivikorun. Ompelija Charlotta on veloissa ja melkein joutuu miehen raiskaamaksi pimeällä kujalla, mutta ylhäissyntyinen herra pelastaa hänet ja palkkaa villin siskonsa Nellin kamarineitsyeksi. Rakkautta pyöritellään sinne tänne, mutta viimein kaikki salaisuudet paljastuvat ja kukin saa omansa.
Sara Medberg tekee väitöskirjaa nuorten naisten elämästä ja tyttöjen kasvatuksesta 1700-1800-luvuilla ja käsittelee samoja aiheita myös kaunokirjallisissa teoksissaan.
Kommentoi vastausta